Matkailetko Suomessa tänä kesänä ja haluaisit kokea harvemmin nähtyä Helsinkiä, vailla keskustan kiirettä? Vai etsitkö helsinkiläisenä kohdetta tunnelmalliselle päiväretkelle tai parin päivän staycationille, kenties jossain veden äärellä? Tekniikan museon turkulainen vuorovaikutusssuunnittelija päätyi testaamaan työpaikan lähiympäristöä matkailumielessä. Tässä blogipostauksessa muutama kiva tärppi myös kanssamatkailijoille!
Heinäkuinen tervehdys sinne ruudun toiselle puolen!
Aiemmin tällä viikolla Tekniikan museon blogissa sekä somessa saimme tutustua museon lähi- ja ei-niin-lähiympäristöön pyöräilijän näkökulmasta. Iso suositus Tekniikan ja teollisuuden jälkiä –pyöräreitille, jonka laati museolehtori Marianna ja jonka ehti jo koeajamaan tuottaja Riina!
Tänään äänessä täällä blogissa olen minä, Koesorvaamo-hankkeen vuorovaikutussuunnittelija Reetta. Tein parin päivän työreissun täältä Turusta Helsinkiin ja päätin samalla tutustua Tekniikan museon alueeseen lähinnä kävellen. Helteistä huolimatta kävely on mukavaa puuhaa varsinkin vieraammassa kaupunkiympäristössä: vauhti on juuri sopiva maisemien ihasteluun ja karttasovelluksen räpeltämiseen samanaikaisesti. Vaikka työpaikkani virallisesti sijaitsee Vanhassakaupungissa, on alue jäänyt vahvan etätyösuosituksen vuoksi minulle varsin vieraaksi; samoin Viikinranta ja muu lähiympäristö. Päätinkin ottaa kaiken ilon irti autenttisesta turistiasemastani – miltä Tekniikan museo alueineen näyttää matkailijan silmin ja kenelle tätä kohdetta suosittelisin?
Tekniikan museo sijaitsee siis vanhan vesilaitoksen tiloissa Kuninkaankartanonsaarella, joka sijaitsee Vanhankaupunginkosken kyljessä. Koko Vanhankaupunginlahden alue on tunnettu paitsi historiallisesti merkittävästä rakennuskannastaan, myös luonnostaan. Itse yllätyinkin eniten alueen monipuolisuudesta: lähistöltä löytyy hienojen, teollisuushistoriallisten rakennusten lisäksi niin skumppaterassia, pitkospuuta kuin koirapuistoakin.
Tällä kertaa keskityin erityisesti museon ulkoalueeseen ja lähiympäristöön, sillä Suomen lyhyen kesän aikana juuri museon idyllinen ympäristö lienee isoin valttikortti turistien houkutteluun. Mukavan viileät näyttelytilatkaan eivät kyllä haittaa ja käytännön vinkkinä mainittakoon, että Tekniikan museolta löytyy esimerkiksi jäätelöallas sekä siistit WC-tilat – molemmille voi tulla kesäpäivänä tarvetta. Museo on auki keskiviikosta sunnuntaihin (ke-to 11-20, pe-su 11-17) ja torstaisin meille on vapaa pääsy koko päivän ajan! Tekniikan museossa käy Museokortti sekä mm. Smartum, Eazybreak ja Edenred -kulttuurietusetelit. Lapsiperheille on toiminnallista tekemistä ja vakkarikävijöitä hemmotellaan tämän kesän uutuusnäyttelyllä Kipinästä se alkoi – 100 vuotta suomalaista radioamatöörirakentelua.
Museo oli itselleni hyvänä tukikohtana, kun keräilin voimia hellepäivinä. Ensimmäisenä matkapäivänäni lähdin kiertämään vapaamuotoista Kuninkaankartanonsaari-Pornaistenniemi-Koskipuisto-kierrosta myötäpäivään. Erilaiset kävely- ja kevyen liikenteen sillat kuljettavat vesistöjen yli vehreiden puistojen läpi.
Itselleni yksi ulkoalueiden tärkeimmistä viihtyisyysmittareista on ”paikat, joihin haluaisin istahtaa lukemaan kirjaa” -mittari. Tällaisia paikkoja bongasin monta! Polkujen päästä ja siltojen kupeesta löytyi aina uusi kivi, kallio, laituri tai penkki, joka kutsui lepuuttamaan jalkoja sekä mieltä.
Ennen pitkää tuli tietysti nälkä ja huomasin, että alueelle itse asiassa alkoi puolen päivän aikaan ilmaantua enemmänkin lounastajia. Mukavasti pöytään pääsee istumaan aivan Tekniikan museon naapurissa sijaitsevaan Ravintola Koskenrantaan, mutta siitä kivenheiton päähän Jokisuuntien parkkipaikan tienoille on muodostunut myös rennon lounastamisen keitaaksi erilaisten ruokarekkojen ja -kojujen keskittymä. Ruokaisten annosten lisäksi kojuista sai pienempää syötävää, kahvia sekä jäätelöä – kaikkea kesäpäivänä maistuvaa.
Koskenrannan terassilla istuessa mietin, miten upeassa paikassa voikaan kahvit juoda. Ruokakojuilla taas oli niin lämminhenkinen palvelu, etten voi muuta kuin rohkaista jokaista paikallista kantamaan pari euroa Vanhankaupungin alueen yrittäjille! Ja tulkaa toki samalla museoon 🙂
Toisen matkapäiväni pääsuunnitelma oli Lammassaareen kävely. Kaislikon keskellä kulkevat pitkospuut kuulostivat jännältä kokemukselta ja toiveenani oli tietysti nähdä lampaitakin – hyvin varustautuneena turistina olin selvittänyt toki etukäteen, että lampaat eivät nimestään huolimatta hengaa Lammassaaressa, vaan siitä seuraavassa etapissa Kuusiluodon saarella. Lähdin matkaan hyvissä ajoin aamupäivällä.
Maisemat olivat huikeita ja leveät pitkospuut mitä mainioin väylä niiden ihasteluun. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että tällä kävelyreissulla eilisen kilometrit, paarmat, helle ja vessahätä alkoivat olemaan sellainen yhdistelmä, että luovutin ennen Kuusiluotoa. Suosittelen Lammassaareen kävelyä varsinkin puolipilvisille kesäpäiville ja varmasti syksyn tullen paikka on entistä upeampi. Paljon oli sitkeitä lenkkeilijöitä myös nyt helteellä liikkeellä, muistakaahan hattu ja nestetys!
Tällä kävelyllä vaikutuin erityisesti siitä, miten luonto ja rakennettu ympäristö kulkevat Vanhankaupungin maisemissa käsi kädessä. Tässä yhteydessä tarkoitan vaikuttumisella siis ennen kaikkea hämmentymistä: oli suorastaan kummallinen fiilis seistä keskellä parimetrisiä kaisloja tai suomileffakoivuja, kun pääkaupunki kerrostaloineen sykkii näköetäisyydellä. Misä mää oikke ole?
Kunhan olin ryöminyt pitkospuilta takaisin Kuninkaankartanonsaaren tuntumaan, hengähdin vielä muutaman tovin arkkitehtuurin parissa. Sen mitä olin parina päivänä ehtinyt rekisteröidä, olin huomannut, ettei Vanhakaupunki lähiseutuineen suinkaan ole pelkkää puistoa, vettä, ravintolaa ja museorakennuksia, vaan kyllähän täällä asutaankin. Ensi kerralla kiinnostaisikin tutustua kaupunkisuunnittelun näkökulmasta esimerkiksi Viikinrannan tuntuman asuinarkkitehtuuriin, samoin Arabianrannan seutuun. Varsinkin aivan Vanhankaupunginkosken tuntumassa monet asuinrakennukset istuivat maisemaan varsin nätisti ja rakennuskanta oli monimuotoista. Kuka lähtee paikallisoppaaksi?
Kadehdin aikani joidenkin onnekkaiden komeita kotimaisemia, kunnes oli aika suunnata kohti omaa kotia (joka tietysti on kaikista paras). Kokonaisuudessaan aikaa Vanhakaupungin alueen samoiluun oli minulla parisen päivää, minkä ajattelin riittävän mainiosti ja tietysti olin väärässä. Kävi ilmi, että aivotyössä rasittuneen mielen nollaamiseen vaadittava ”istun kalliolla kahvikupin ja jäätelön kanssa” -tuntimäärä on rajaton tai ainakin mittava. Täällä siihen oli joka tapauksessa hyvät puitteet, suosittelen!
Lopuksi vielä pari klassikkotärppiä lähimatkailuun:
Joukkoliikenteessä on tunnelmaa (ja muita ihmisiä, joten muistathan maskin, hygienian ja mahdollisuuksien mukaan turvavälit). Matkustin Turusta Helsinkiin junalla ja Helsingin rautatieasemalta Vanhaankaupunkiin bussilla. Helsingin seudun bussiliikenne kulkee mielestäni ainakin tällaisia pikkumatkoja mukavan tiheästi, mobiilisovelluksen käyttö on helppoa ja kyydissä istuessa näkee jälleen niitä maisemia. Pysäkki löytyy aivan Tekniikan museon vierestä ja heti bussista noustessa hoksaa, että tänne kannatti tulla: vehreys huimaa päätä ja vesi virtaa.
Majoituspaikan valinta keskustan ulkopuolelta avaa paikallisnäkökulmaa. Pienet majatalot tai Airbnb-tyyppiset majoitusratkaisut vähän vieraammillakin alueilla vievät mukavasti ”live like a local” -tunnelmaan. Itse yövyin tällä reissulla Oulunkylässä, joka yllätti vehreillä puistoillaan ja rauhallisilla omakotitaloalueillaan. Erityisen lämmöllä muistan Ogelin S-marketin heviosaston taivaallisia vadelmia.
Tyytyväinen turisti, takanaan Tekniikan museon sisäänkäynti ja perjantaiaamun ekat kävijät jonossa. Nähdään taas!
Reetta Nykänen
Vuorovaikutussuunnittelija, Koesorvaamo-hanke
