Podcast

Tekniikan maa on Tekniikan museon podcast, jossa keskustellaan tekniikasta, sen kehityksestä ja vähän meistä ihmisistäkin. Keskustelut asiantuntijavieraiden kanssa syventävät Helsingin Vanhassakaupungissa sijaitsevan Tekniikan museon Tekniikan maa -näyttelyn sisältöjä ja tarjoavat näyttelyyn ajankohtaisen ja tulevaisuuteen kurkottavan näkökulman.

Tekniikan maa -podcastin ensimmäisen kauden viidessä jaksossa keskustelemme asiantuntijavieraiden kanssa energiamurroksesta ja sen raaka-aineperustasta, suomalaisesta avaruusteknologian tutkimuksesta ja roolista avaruudessa, biojätteiden merkityksestä aikamme isojen ympäristökriisien ratkaisussa ja tekniikan historian sekä sen tutkimisen merkityksestä nykyajan ymmärtämisessä.

SÄHKÖISTYVÄ SUOMI


 

Vielä viisi vuotta sitten googlehaku ”sähköistyminen Suomessa” toi tuloksena tarinoita ajasta, jolloin ensimmäisiä sähkölaitoksia perustettiin, miten valaistus muutti koteja ja työelämää tai miten syrjäseuduilla vielä ollaan ilman sähköä. Tässä Tekniikan maa -podcastin ensimmäisessä jaksossa päivitetään mitä Suomen sähköistyminen tarkoittaa vuonna 2023.  Keskustelemme myös sähköisen nykyisyyden ja tulevaisuuden mahdollisesta haavoittuvuudesta, jotka sota Euroopassa on tuonut esiin. Tekniikan museon Riina Linnan kanssa asiantuntijavieraana keskustelemassa on STEK ry:n toimitusjohtaja Timo Kekkonen.

Tekniikan maa -podcastin ensimmäisen kauden viidessä jaksossa keskustelemme asiantuntijavieraiden kanssa energiamurroksesta ja sen raaka-aineperustasta, suomalaisesta avaruusteknologian tutkimuksesta ja roolista avaruudessa, biojätteiden merkityksestä aikamme isojen ympäristökriisien ratkaisussa ja tekniikan historian sekä sen tutkimisen merkityksestä nykyajan ymmärtämisessä.

SÄHKÖISTYVÄN MAAILMAN
RAAKA-AINERIIPPUVUUS

 

Tuulta ja aurinkoa maailmassa piisaa, mutta fossiilisista polttoaineista sähköllä toimivaan energiajärjestelmään siirryttäessä emme vapaudu maapalllon resurssien rajallisuudesta vaan fossiilittoman energian vaatiman infrastruktuurin valmistamiseen tarvitaan valtavia mineraalivaroja. Geologian tutkimuskeskus julkaisi 2022 laajan raportin raaka-aineiden arvoketjujen pullonkauloista ja tämä On aika herätä -raportti toimii tämän kertaisen jakson keskustelun pohjana. Monimutkaisesta keskinäisriippuvaisesta maailmasta keskustelemassa Tekniikan museon Riina Linnan kanssa keskustelemassa on Geologian tutkimuskeskuksen tiede- ja innovaatiojohtaja Saku Vuori.

Tekniikan maa -podcastin ensimmäisen kauden viidessä jaksossa keskustelemme asiantuntijavieraiden kanssa energiamurroksesta ja sen raaka-aineperustasta, suomalaisesta avaruusteknologian tutkimuksesta ja roolista avaruudessa, biojätteiden merkityksestä aikamme isojen ympäristökriisien ratkaisussa ja tekniikan historian sekä sen tutkimisen merkityksestä nykyajan ymmärtämisessä.

SUOMALAISTA AVARUUSTEKNOLOGIAA

 

Suomea ei voi sanoa avaruuden suurvallaksi, mutta on täällä on paljon arvokasta osaamista avaruusteknolgian saralla. Tutkimus on synnyttänyt uutta osaamista ja innovaatiota ja startup-yrityksiä on ollut vuosien varrella jo useita.  Mitkä ovat suomalaisen avaruusteknologian vahvuudet ja miltä näyttää yritysskene? Jakson loppupuolella keskustellaan myös asteroidilouhinnasta.  Vaikka muutamia vuosia sitten asteroidilouhinta oli hyvin hypetettyä ja asteroidien raaka-aineilla oltin ratkomassa maapallon kriittisten raaka-aineiden pulmia. Mutta keskustelussa käy ilmi, että asteroidit eivät pelasta meitä liialliselta kulutukselta. Jakson asiantuntijavieraana Aalto-yliopiston Elektroniikan ja nanotekniikan laitoksen apulaisprofessori Jaan Praks, joka keskustelee Tekniikan museon Riina Linnan kanssa.

 

Tekniikan maa -podcastin ensimmäisen kauden viidessä jaksossa keskustelemme asiantuntijavieraiden kanssa energiamurroksesta ja sen raaka-aineperustasta, suomalaisesta avaruusteknologian tutkimuksesta ja roolista avaruudessa, biojätteiden merkityksestä aikamme isojen ympäristökriisien ratkaisussa ja tekniikan historian sekä sen tutkimisen merkityksestä nykyajan ymmärtämisessä.

BIOJÄTTEIDEN KIERRÄTYS ON FIKSUINTA
MITÄ VOIT JÄTTEILLESI TEHDÄ

Suomalaiset pitävät monessa itseään mallimaana, mutta yhdyskuntajätteen kierrätysaste on pyörinyt hieman päälle  40 %:ssa jo kymmenkunta vuotta.  Uuden EU-asetuksen tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä vähintään 55 % yhdyskuntajätteestä kierrätettäisiin ja vuonna 2035 jo 65 %. Vaikka paperi ja lasi kiertävät varsin mallikkaasti, päätyy sekajätteeseen vielä liikaa biojätettä.  EU:n kierrätystavoite ei voi toteutua ilman biojätteen kierrätyksen merkittävää tehostamista, mutta jos EU:n kierrätystavoitteiden saavuttaminen ei motivoi, niin miltä kuulostaa ilmastonmuutoksen parantaminen hiilensidontaa lisäämällä, lajikadon ehkäisy monipuolisemmalla maaperän mikrobeilla ja bakteereilla sekä fossiilisista energialähteistä irrottautuminen?  Kuuntele lisää jakson asiantuntijan, Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksen biokierrätysvastaava Christoph Gareisin perusteluja asiaan ja ehkä huomaat innostuvasi biojätteistä aivan uudella tavalla, kuten käy Tekniikan museon Riina Linnalle

Tekniikan maa -podcastin ensimmäisen kauden viidessä jaksossa keskustelemme asiantuntijavieraiden kanssa energiamurroksesta ja sen raaka-aineperustasta, suomalaisesta avaruusteknologian tutkimuksesta ja roolista avaruudessa, biojätteiden merkityksestä aikamme isojen ympäristökriisien ratkaisussa ja tekniikan historian sekä sen tutkimisen merkityksestä nykyajan ymmärtämisessä.

SÄHKÖAUTOT HYPEKÄYRÄLLÄ

Täysin uudenlaisen konseptiauton Toroidionin taru loppui konkurssihuutokauppaan huhtikuussa 2022. Sähköauton lasikuidusta ja vanerista valmistettu mallikappale päätyi esille Tekniikan museoon. Miltä raaseporilaisen yrityksen vuonna 2015 esittelevän täysin uudenlaisen ja energiapihin sähkötekniikan auton, Toroidion 1 MW Conceptin, lupaukset ja tarina  näyttäytyy konkurssin jälkeen? Oliko Toroidion myöhässä sähköauton hypen huipulta?  Kuten Toroidionin tapaus osoittaa, päätyäkseen osaksi historiaa ja museoon, ei tarvitse odottaa kymmeniä vuosia vaan historia alkaa melkein heti nykyhetken jälkeen. Mitä tekniikan historian tutkimus voi meille antaa? Jaksossa Tekniikan museon Riina Linnan kanssa keskustelemassa sähköalan konsultti Vesa Linja-aho.

Tekniikan maa -podcastin ensimmäisen kauden viidessä jaksossa keskustelemme asiantuntijavieraiden kanssa energiamurroksesta ja sen raaka-aineperustasta, suomalaisesta avaruusteknologian tutkimuksesta ja roolista avaruudessa, biojätteiden merkityksestä aikamme isojen ympäristökriisien ratkaisussa ja tekniikan historian sekä sen tutkimisen merkityksestä nykyajan ymmärtämisessä.

Jaksot kuunneltavissa myös Spotifyssä