Erasmus+ -liikkuvuushankkeemme alkaa olla viime metreillä. Viimeinen liikkujamme palaa job shadowing -jaksoltaan tulevana viikonloppuna, ja oma retkeni Amsterdamiin tuli suoritetuksi viime viikolla. Henkilökohtainen arviointilomakekin on jo täytettynä!
Erasmus+ -liikkuvuushankkeemme alkaa olla viime metreillä. Viimeinen liikkujamme palaa job shadowing -jaksoltaan tulevana viikonloppuna, ja oma retkeni Amsterdamiin tuli suoritetuksi viime viikolla. Henkilökohtainen arviointilomakekin on jo täytettynä!
Kaikista viidestä liikkuvuusprojektiin osallistuneesta minulla taisi olla eniten epäonnea matkassa: uusien näyttelyiden tuomista palvelutuotantokiireistä johtuen jouduin lykkäämään lähtöä melko pitkälle; ulkomaisten kontaktien löytäminen oli kiven alla (käyttöön niiden hankinnassa oli jo otettava kotimaiset verkostot!) ja yksi kohde, johon kontakti jo saatiin, jättäytyi pois kaikessa hiljaisuudessa.
Liikuvuusviikkoni piti sijoittua maaliskuulle, mutta lähtöä edeltävänä aamuna heräsin kammottavassa flunssassa, jonka seuraksena lääkäri määräsi minut petiin koko suunnitelluksi ajaksi. Erinäisen vakuutus – ja aikataulusäädön jälkeen sain kuitenkin sovittua uuden ajankohdan toukokuun alkuun – en tosin enää tällä aikataululla saanut enää sovitettua kalenteriin kokonaista viikkoa, vaan liikkuvuusjaksoni kutistui neljään päivään. Nyt odotankin mielenkiinnolla loppuraportointia ja sairaslomasotkun talousraporttiin aiheuttamia kiemuroita!
Mutta; vaikeuksien kautta voittoon! Liikkuvuusjakso itsessään oli mielenkiintoinen ja antoisa. Liikkuvuusjaksolleni määriteltynä teemana oli aikuisille ja perhekävijöille suunnatun työpajatoiminnan kehittäminen. Vietin Amsterdamissa kaksi päivää Rijksmuseumin pedagogisella osastolla seuraten palveluita, niiden suunnittelua ja arviointia, sekä kaksi päivää Science museum NEMOn erittäin toiminnallisessa, ”työpajamaisessa” näyttely-ympäristössä, jossa perehdyin myös NEMOn monipuoliseen museon ulkopuoliseen toimintaan ja palvelukulttuuriin.
Vapaa-ajalla ennätin lisäksi vierailla Merimuseossa, Stedelijk -taide- ja arkkitehtuurimuseossa, sekä pakollisessa (käsittämättömän ruuhkaisessa) Van Gogh-museossa.
Kuten Suomessakin, aikuiskävijöille suunnatut palvelut ja työpajat ovat hyvin opastus- ja VIP-tilaisuuspainotteisia. Rijksmuseumissa esimerkiksi aikuisille järjestetään erilaisia opastuskierroksia ja kesäisin museon pihamaalla veistospuistoon keskittyvää piirustustyöpajaa, johon kuka vain voi non-stop -tyyppisesti osallistua. Kuten jo aiemmat liikkujamme ovat huomanneet, ylivoimaisesti eniten aikuiset osallistuvat museon palveluihin yhdessä lastensa kanssa, eli ns. ”perhepalveluiden” kautta. Perheille on tarjolla erilaisia draamakierroksia ja runsaasti omatoimisia suunnistus- ja tehtävämateriaaleja. NEMOssa perhekävijöiden osuus on huima: vuotuisesta 600 000 kävijästä jopa 500 000 on perheitä. Perheille tarjotaankin useita kertoja päivässä erilaisia tiedenäytöksiä, teatteriesityksiä, ilmiöluentoja, työpajatoimintaa ja mahdollisuutta testata ennakkoon uusia toiminnallisia näyttelykohteita.
Suomalaisesta näkökulmasta katsoen eniten liikkuvuusjaksolla hämmästyttivät museoiden valtaisat (henkilö)resurssit ja kävijämäärät. Siinä missä meillä palveluiden sisältötyön parissa työskentelee noin 2,5 ihmistä, Rijksmuseumissa heitä on projekteista riippuen 20-30 omassa peda-rakennuksessaan! Palvelusisällöt ja käytetyt menetelmät sen sijaan poikkesivat meillä käytössä olevista yllättävän vähän: opastettuja kierroksia, toiminnallisuutta, draamakierroksia, työpajoja, mediapajoja. Joissain asioissa, (kuten mobiililaitteiden ja AR-tekniikan käytössä) voimme jopa sanoa olevamme edellä.. 😉
NEMOn toimintakonsepti puolestaan on hyvin erityyppinen: näyttelyssä esillä ovat ”ilmiöt” tai ”tarinat” ja esinekokoelmaa käytetään lähinnä niitä kuvittamaan – meillä taas näyttelyissä tai palveluissa esille tuotavat teemat pohjaavat aina esinekokoelmiin. NEMOn toiminnasta haluaisin tuoda meillekin hacklab -tyyppiset askartelupajat, joihin piipahtaa museokäynnin lomassa ja jotka vetoavat erityisesti perhekävijöihin. NEMOn palvelutuotannossa todella suuri rooli on myös yhteistyöverkostolla muiden alueen toimijoiden kanssa; yhdessä mm. Merimuseon, kirjaston ja konservatorion kanssa he organisoivat NEMOn komealla kattoterassilla mm. nuoriin aikuisiin vetoavia musiikkitapahtumia tai jalkautuvat ympäri kaupunkia tuomaan tiede- ja teknologiakasvatusta ihmisten arkeen Museoiden yö -ja Tutkijoiden yö -tyyppisten tapahtumien siivellä. Tämän tyyppistä toivoisin meidänkin joskus tekevän enemmän – jalkautumistoiminnan kehittäminen toki vaatisi tarmokasta projektointia ja nykyistä huomattavasti isompia (henkilö)resursseja!
Omatoimivierailuideni anti oli sekin hyvä: Merimuseossa kiinnosti erityisesti tunnelmallinen Tale of a Whale -lastennäyttely, jossa oli vitsikkäitä yksityiskohtia, riittävästi tilaa lapsiryhmälle liikkua ja pehmeitä istuskelupaikkoja. Tulevaa Pienten paja -oppimisympäristöä ajatellen tämän näyttelyn näkeminen oli hyödyllistä. Museon laiturissa oli myös erittäin kiinnostava 1800-luvun kauppalaivan täydellinen, täysikokoinen replika, jossa kaikki oli tutkittavissa ja kesketeltavissa – erittäin innostava oppimiskonsepti!
Tulevan Tekniikan maa -näyttelyn puitteissa taas olemme viime aikoina miettineet yksinkertaisia koneita ja niiden toiminnan havainnollistamista. Stedelijk-museon perhepajassa oli kivasti hyödynnetty hammasrattaita ja väkipyöriä. Toteutus oli simppeli – ja paja koko ajan täynnä väkeä. Tämäntyyppistä toiminnallisuutta haluaisin myös meidän tuleviin näyttelyihimme (ja luonnollisestikin myös sen pajatilan perhekävijöiden piipahtaa!)
Matkalta jäi käteen iso kasa kuvia ja materiaalia, jonka avulla verestää muistoja ja tunnelmia – ja Rijksmuseumista myös kahvikuppi, jota pidellessään voi ajatella paitsi kaunista Amsterdamia, myös sitä, kuinka hollantilaiset kauppalaivat kenties 1500-luvulla kelluskelivat meidän nykyisen museomme edessä Vanhankaupunginlahdella..
Marianna