Tekniikan tarinamatto maailmalla

Tekniikan museon Pienten paja -hankkeessa kehitetty Tekniikan tarinamatto on ollut osana valtakunnallista toimintaamme reilun puolen vuoden ajan lainassa Etelä-Karjalassa Taipalsaarella pitkäaikaisen yhteistyöopettajamme Kirsi Rehusen matkassa.

Tekniikan museon Pienten paja -hankkeessa kehitetty Tekniikan tarinamatto on ollut osana valtakunnallista toimintaamme reilun puolen vuoden ajan lainassa Etelä-Karjalassa Taipalsaarella pitkäaikaisen yhteistyöopettajamme Kirsi Rehusen matkassa. Blogitekstissään Kirsi kertoo, mihin kaikkeen tarinamattomme on retkellään päässyt mukaan!

—-

Tekniikan museon tarinamatto saapui lainaan Taipalsaarelle keväällä 2019.

Olimme jo aiemmalla lainauskerralla edellisvuonna esitelleet maton ja sen käyttötavat Erasmus -opettajavieraillemme Kroatiasta, Virosta, Latviasta ja Espanjasta. Erasmus-vieraamme havainnoivat kuinka lasten kanssa voi rakentaa kotoa tuoduista esineistä oman Tekniikan museon. Samalla vieraamme näkivät kuinka asiantuntevasti jokainen ”museotyöntekijä” -lapsi esitteli oman esineensä.

Tekniikan tarinamatolle rakennetaan oma "Tekniikan museo" lasten mukanaan tuomista esineistä. Lapset pääsevät vuorollaan toimimaan asiantuntijoina ja esittelemään oman esineensä.
Tekniikan tarinamatolle rakennetaan oma ”Tekniikan museo” lasten mukanaan tuomista esineistä. Lapset pääsevät vuorollaan toimimaan asiantuntijoina ja esittelemään oman esineensä.


Keväällä 2019 muistelimme
Erasmus-projektimme päätyessä tätä museomaton esittelyä ja jokainen päiväkoti Satulaivan ryhmä pääsi vuorollaan Tekniikan tarinamatolle. Jokainen vierailu oli erilainen, sillä jokainen ryhmä toi mukanaan omia esineitä. Nuorimmat museovieraat olivat erityisen ihastuneita etsimään esineitä maton taskuista. Suosikkeja olivat puhelimet.


Tekniikan tarinamatto linkittyi myös projekteihimme, sillä esioppilaiden kanssa olimme tutkineet sukkakävelyllä kuinka eri kasvien siemenet matkustivat sukissamme ja saatuaan himpun multaa ja vettä kasvoivat kasveiksi. Museon tarinamatolta löysimme takiaisen ja sille pariksi tarran. Kasvien siementen tapaa tarttua oli hyödynnetty teknologiassa.
Laskuvarjo taas muistutti voikukan hahtuvan tapaa leijua tuulen mukana.

Syksyllä 2019 Tekniikan tarinamatto matkusti Taipalsaaren Kirkonkylän koululle. Päiväkotiryhmät, esiopetusryhmät ja muutama koululuokkakin vieraili matolla. Esioppilaat toivat matolle omia esineitä ja miettivät jo ennakkoon mikä heidän mielestään on tekniikkaa. Kelloja, erilaisia lamppuja, laskimia, robottimaisia leluja ja luistimet esiteltiin matolla. Museomattokeskusteluista saimme inspiraation miettiä mihin robotteja voisi tarvita ja teimme omia robottivideoita, jotka lähetimme ”Ihmisten kanssa yhteistyössä”- kilpailuun.

Esioppilaat tekivät myös kampikoneita, joilla oli erilaisia käyttötarkoituksia. Joku auttoi hyppimään korkeita hyppyjä, joku taas sai eläimen ilmestymään esiin puun takaa. Kampikoneet esiteltiin vanhemmille toiminnallisessa vanhempainillassa.


Syyslomalla
Saimaanharjulla toimi LUMA Zau-kerho. Tekniikan tarinamatto oli ensimmäisen päivän tehtävä. Etsimme vastauksia ongelmanratkaisutehtäviin. Mihin ihmisen pulmiin löytyy matolla olevista esineistä ratkaisu?

Asettelimme puhelimia aikajanaksi ja tutkimme niiden painoa, magneettisuutta ja etsimme eroja sekä yhtäläisyyksiä. Etsimme matolla olevien esineiden joukosta kampikoneita ja löysimme teroittimen, kahvimyllyn ja soittorasian. Jokainen kerholainen rakensi itselleen kampikoneen: hyppiviä tyttöjä, hyppiviä cashewpähkinöitä, liikkuvia planeettoja ym. Tarinamatolle palasimme vielä viimeisenä kerhopäivänä ja suunnittelimme tulevaisuuden avaruusaluksia ja robotteja. Zau-kerholaiset olivat innokkaita ja todella innostuneita tarinamatosta.

Kirsi Rehunen
Varhaiskasvatuksen opettaja
Esiopetusryhmä, Taipalsaaren Kirkonkylän koulu