Viime marraskuussa isänpäivänä avautunut toiminnallinen Kummituksen keksintökoje- näyttely suunniteltiin ja rakennettiin sillä oletuksella, että se kestää pienten termiittien kovakouraistakin käyttöä jopa viiden vuoden ajan. Tämäntyyppisen näyttelyn kova kulutus on siis hyvin tiedossa – ja silti sen faktinen määrä joka kerta tulee tekijöille pienenä yllätyksenä.
Viime marraskuussa isänpäivänä avautunut toiminnallinen Kummituksen keksintökoje- näyttely suunniteltiin ja rakennettiin sillä oletuksella, että se kestää pienten termiittien kovakouraistakin käyttöä jopa viiden vuoden ajan. Tämäntyyppisen näyttelyn kova kulutus on siis hyvin tiedossa – ja silti sen faktinen määrä joka kerta tulee tekijöille pienenä yllätyksenä.
Mikä tahansa, mikä on irti, katoaa. Mikä tahansa, minkä saa irti, irrotetaan (ja katoaa). Mikä tahansa, minkä voi sotkea, sotketaan. Mikä tahansa, minkä voi halkaista, rutata, silputa tai paloitella, halkaistaan, rutataan, silputaan ja paloitellaan. Tietenkin!
Kaikkien rakenteiden, laitteiden ja pintojen on siis oltava pomminkestäviä (tai ehkäpä ydinpommin?). Silti perushuollon tarve on päivittäinen ja jatkuva.
Kaikkein kovimmalla kulutuksella ovat luonnollisestikin näyttelyn toiminnalliset kohteet. Kukapa ei haluaisi itse kokeilla – mieluiten koko sillä voimalla mikä hauiksesta lähtee!
Eniten iskuja Keksintökoje-näyttelyssä ottaa vastaan jätteiden lajittelemiseen suunniteltu mekaaninen Kierrätyskone: liukuhihna moottoreineen, lajittelukahvat, “jätteiden” määrää hihnalla säätelevät stopparit, laitteen valaistus ja jopa koneen taakse johtavan oven säpitys on kolmen kuukauden aikana korjattu jo monia kertoja. Yhdessä laitteessa voi olla niin kovin monta liikkuvaa osaa, joista yhdenkin jumiutuminen pysäyttää koko koneen! (Yhtenä haasteena tässä laitteessa on tosin ollut myös pysähtyminen: laitteeseen ei toki olisi tarkoitus kiivetä, mutta sieltä on tähän mennessä poistettu niin lapsia, kenkiä kuin aitoja roskiakin. Tällaisissa tilanteissa laitteen turvamekanismi onneksi (objektin painosta riippuen) joko hidastaa tai pysäyttää hihnan toiminnan.)
“Pientä laittoa” ovat vaatineet myös puhelinten ominaisuuksien tutkimiseen ja ajoittamiseen suunniteltu puhelinaikajana, sekä itse näyttelyn huipentava Kummituksen koje.
Puhelinaikajanan RFID-tekniikka toimi alkuun niin erinomaisesti, että Elisan Ghostbusters-miehet tekivät näyttelyn kolmantena aukiolopäivänä rynnäkön museolle etsiessään verkkohäiriöiden lähdettä. Sittemmin laitteen antenni on saanut foliokääreen eikä häiriöitä ole enää ilmennyt – foliohatusta saattaa siis todella olla joissain tilanteissa hyötyä! Kyseiseen laitteeseen on myös jo kertaalleen vaihdettu puhelinten ajoituspeliä ohjaileva Arduino-piirilevy. Lapset sijoittivat pelikoriin kerralla kaikki kahdeksan puhelimen osaa (luonnollisestikin), eikä Arduino-parka saattanut lainkaan ymmärtää tällaista RFID-tietopommitusta vaan poksahti silkasta järkytyksestä.
Kummituksen kojeen kuularadan tekniikka puolestaan on varsin mekaanista: toiminnan ongelmia ovat olleet liian kovalla vauhdilla toimivat keinumaiset osat (joiden liikerataa sittemmin rajoitettiin), irtoilevat kammet (joihin vaihdettiin astetta järeämmät ruuvit ja mutterit ja lisättiin väliin hiukan tujumpaa liimaa) ja kuulien palautusmekanismi. Putkien oikeaa kallistuskulmaa on pohdittu ja rukattu useaan kertaan ja vauhdin loppuessa jumiutuneita kuulia imuroitu putkista välillä jo kyllästymiseen saakka. Moitteettomasti toimivan kuularadan rakentaminen ei ole helppo homma – kokeilkaa vaikka itse! (Tätä muuten pääsee kokeilemaan vaikkapa tulevan kesän kesätyöpajoissamme!) Nyt palautusputken täydellinen kaltevuus ilmeisesti on saavutettu ja oi sitä onnea kun kuulat rullailevat sujuvasti laitteen lävitse ja kummitus palkintona kilahtaa kojeen screenille!
Toiminnallisten kohteiden ohella myös muut rakenteet joutuvat lapsikohderyhmän kanssa kovalle koetukselle.
Edellisessä kuvatut termiittitaidot tuntien kokoelmaesineet on Keksintökoje-näyttelyssä jo lähtökohtaisesti suojattu poikkeuksellisen huolellisesti. Emme halunneet tehdä näyttelystä kokoelmaesineetöntä leikkikenttää, joten vitriinien rakenteet, mitat ja kiinnitykset mietittiin esine esineeltä just eikä melkein. Kaikki, mihin ei voi koskea, on suojattu niin, ettei siihen kerta kaikkiaan voi koskea. Kestävyysnäkökulman ohella näyttelyrakenteissa on mietitty myös lasten ulottuvuuksia: tasot ja vitriinit ovat lasten korkeudella ja ainoassa korkeassa vitriinikaapissa olevien esineiden sijoittelu, kuten myös katosta roikkuvan harjainstallaation mittasuhteet on mietitty lattialla istuen – eli sen mukaisesti, miltä esineet näyttävät lapsen silmien tasalta.
Lasten aktiivinen läsnäolo on otettu huomioon myös rakenteiden pinnoissa. Vitriinien, työpajatasojen ja muidenkin pintojen on parasta olla materiaalia, josta käden-, nenän-, kuolan- ja puklunjäljet saa helposti pyyhittyä. Puupinnat on hiottu silkinpehmeiksi niin, ettei niistä ole mahdollisuutta saada tikkuja vaikka sitten nuolisi vitriinijalustaa. Kaikki kulmat on lisäksi hiottu pyöreiksi mustelmien minimoimiseksi. Pintamateriaaleja mietittiin myös lattiapinnoissa: työpajatilaan ensin ehdotettu karvalankamatto vaihdettiin jo suunnitteluvaiheessa helposti luututtavaan muovimattoon ja harjainstallaation alle laitettiin samaa muovimattoa, jottei pylly palellu betonilattialla installaatiota istualtaan tarkasteltaessa. Samoin kaupunkiympäristön tekniikkaa esittelevien pehmorakennuspalikoiden pintamateriaali on kostealla rätillä pyyhittävissä.
Ainoan isomman mokan pintojen suhteen teimme työpajatilan jalustoissa, joille voi asettaa näytille oman keksintönsä ja nimetä sen. Oli kardinaalivirhe sijoittaa permanent-tussit vaalean puupinnan viereen. Mietimmekin parhaillaan kestävintä maalivalintaa pintojen uudelleenkäsittelyyn…
Tutkimuspistepöydissä kokeiltavien rekvisiittaesineiden ja tutkimusvälineiden menekki on sekin kirjaimellisesti käsinkosketeltavaa. Onneksi tämäkin oli ennakoitu jo suunnitteluvaiheessa ja helpoiten irrotettavia tai hajoavia osia on haalittu pahan päivän varalle vähintäänkin tupla-, tripla- tai potenssiin n -kappaleet. Rekvisiittaesineiden kiinnitykset puolestaan on tehty pääsääntöisesti nippusiteillä ja nippusideankkureilla, joita saa tarvittaessa kohtuullisen helposti noudettua uuden läjän lähimmältä Clasulta.
Kaikkein eniten huoltotyöaikaa vaatii näyttelyn työpajatila. Askartelumateriaalien kulutusta saa seurata tauotta, pöytien saksi-, teippi-, tussi- ja liimavalikoimaa ja seinätaskujen paperivarastoja täydentää viikoittain ja askartelumateriaalitilauksia tehdä parin kuukauden välein. Tilaa on päivittäin lakaistava ja imuroitava, pöytiä pyyhittävä, materiaalilaareja järjesteltävä, tilaa vapautettava uusille askartelutuotoksille (ja vanhoista purettava käyttökelpoiset materiaalit takaisin askartelukiertoon) ja liitutaulusta pyyhittävä vähintäänkin isoimmat kirkkoveneet pois.
Keksintökoje -näyttely on joiltain osin ollut ensimmäisinä kuukausina työläs huollettava ja sen ylläpitoon on mennyt ennakoitua enemmän aikaa. Se on myös vaatinut museon henkilökunnalta poikkeuksellista venymistä – jos et aamulla tiennyt, että toimenkuvaasi kuuluu ruuvausta ja vasarointia, pallojen imurointia keksintökojeesta tai hajonneiden hammasrattaiden liimaamista, niin nyt tiedät.
Monet yllä kuvailemistani käytännön haasteista ovat kuitenkin olleet uuden näyttelyn alkukankeutta ja uudenkarheuden vaatimaa säätämistä: kaikki haasteet on tähän mennessä selätetty (vähintäänkin väliaikaisin ratkaisuin kauaskantoisempia suunnitelmia kehiteltäessä.) Myös Tallinnasta käsin operoiva, näyttelyn suunnitelleen ja rakentaneen TMDx:n porukka on ihaltavasti jaksanut reissata lahden yli tuunaamassa näyttelyä tarpeiden mukaan yhä paremmin toimivaksi.
Kummituksen keksintökoje-näyttely on toiminnallisuudessaan erinomainen. Siitä pidetään valtavasti. Sieltä kuuluu iloista naurua. Siellä saadaan oivalluksia ja löydetään uusia kavereita. Siellä luodaan tiedon ja taidon siltoja sukupolvien välille. Tyytyväisten perhekävijöiden määrä on sen myötä kasvanut hillittömästi. Monet tulevat uudestaan ja uudestaan ja viettävät museossa tunteja ja taas tunteja. Keksintökojeessa kasvaa uusi museokävijöiden sukupolvi. Se on kaiken ylläpidollisen vaivan arvoista.
Marianna
