Tekniikan museo toteutti etätyöpajoja teknisten alojen ammattiopiskelijoille osana Kosorvaamo-hanketta keväällä 2021. Hanke on toteutettu Museoviraston Ammatillisten museoiden innovatiiviset hankkeet –rahoituksella ja sen tavoitteena on kehittää Tekniikan museota kohti entistä moniäänisempää sekä yleisölähtöisempää suuntaa. Aiemmat hanketta koskevat postaukset löydät aihetunnisteella #koesorvaamo.
Tervehdys lukijat!
Näin loppukesän ajan Tekniikan museon blogissa keräillään muutaman postauksen verran ajatuksia ja satoa kuluneesta keväästä, jolloin järjestimme Koesorvaamo-hankkeen työpajoja Stadin ammattiopiston sekä Vantaan Varian opiskelijoille. Koska Koesorvaamo-hankkeen tärkeänä tavoitteena on ollut kuulla Tekniikan museon kannalta uusia tai vaikeasti tavoitettavia yleisöjä, oli ilo, että saimme mukaan peräti kolme erilaisista ammattiopiskelijoista koostuvaa ryhmää kesken heidän kiireisen keväänsä.
Tekniikan alan valtakunnallisena vastuumuseona meillä Tekniikan museolla on tietysti paitsi vastuu, myös aito kiinnostus kuulla sekä tallentaa tietoa teknisten alojen ammattiopiskelusta 2020-luvun Suomessa. Työpajojen sisällöllinen pääpaino olikin opiskelijoiden arkeen tutustumisessa: he saivat kertoa vapaasti ajatuksiaan valitsemaansa alaa, opiskelua sekä tulevaisuuden työelämää kohtaan. Toiveena oli paitsi päästä keskusteluyhteyteen opiskelijoiden kanssa ylipäänsä, myös osaltamme tukea heidän ammattiylpeytensä ja ammatillisen identiteettinsä kehittymistä pohtimalla esimerkiksi oman alan hyviä puolia. Halusimme silti kuulla niin positiivisia kuin negatiivisiakin asioita – mistä opiskelijat ovat innoissaan, entä mikä arveluttaa?
Lisäksi meitä kiinnosti kuulla, miten opiskelijat esittelisivät alaansa muille. Työpajassa olikin tehtävänä suunnitella Tekniikan museolle myös näyttely tai muu tapahtuma, jonka avulla yleisö pääsisi tutustumaan alaan. Opiskelijaryhmien lisäksi järjestimme kaksi kaikille avointa yleisötyöpajaa, joissa keskityimme enemmän Tekniikan museon kehittämiseen yhdessä. Näihin teemoihin palaamme myöhemmissä blogipostauksissa lähiviikkoina!
Kuva: Neljä miestä hitsaa generaattorin rengasta (1953). P.O. Jansson / Tekniikan museo, A ABB Strömberg –kokoelma
Kuva: Nainen ja metallisorvi Pitäjänmäen pienmoottoriosastolla. Mansner / Tekniikan museo, A ABB Strömberg –kokoelma
—
Erilaisia tekniikan aloja ja niille suuntaavia koulutusvaihtoehtoja on Suomessa paljon. Tekniikkaan liittyvän perustutkinnon voi opiskella muun muassa talotekniikan, pintakäsittelyn, ajoneuvojen, maanmittauksen, laboratorioalan tai kone- ja tuotantotekniikan parissa – vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Kunkin perustutkinnon alta löytyy vielä useita eri ammattinimikkeitä, joihin opinnoista voi valmistua. Esimerkiksi Stadin ammattiopiston talotekniikan perustutkinto tarjoaa viisi suuntautumisvaihtoehtoa: ilmanvaihtoasentaja, kylmäasentaja, putkiasentaja, rakennuspeltiseppä ja tekninen eristäjä. Huh! Mainitsinko jo, että vaihtoehtoja on monia?
Mitä moninaisimpiin ammattiopintoihin hakeudutaan myös vanhemmalla iällä ja sellaisessa elämäntilanteessa, että ajatus tulevaisuuden haaveammatista on voinut kypsyä jo pitkään aivan toisella alalla. Moni ammattiopistojen hakijoista tulee kuitenkin suoraan peruskoulusta, kenties vielä aprikoiden, millaista työtä haluaisi tulevaisuudessa tehdä. Minua kiinnostikin kuulla työpajoihin osallistuneilta erityisesti siitä, mikä sai heidät hakeutumaan juuri tälle alalle ja miltä alavalinta nyt tuntui, kun opintoja oli takana noin 1-2 vuotta. Suurin osa työpajoihimme osallistuneista opiskelijoista oli nuoria, mutta mukana oli myös vanhempia ja/tai alaa vaihtaneita henkilöitä.
Opettajiensa johdolla työpajoihin osallistui opiskelijoita kahdelta eri perustutkintoalalta. Ensimmäinen mukana ollut tutkintoala oli talotekniikka, josta saimme mukaan tulevia ilmanvaihtoasentajia. Toinen aloista oli kone- ja tuotantotekniikka, jota opiskelevien ammattina tulee tässä tapauksessa olemaan koneasentaja, koneautomaatioasentaja, koneistaja tai levyseppähitsaaja.
—
Lähdetäänpä sitten katsomaan tuloksia ensin ilmanvaihtoasentajien osalta! Miksi halusit työskennellä juuri ilmanvaihtoalalla? Alan hyvät puolet?
Kiinnostavaa, veljen suosituksesta, semi-simppeli, kesätöiden kautta kiinnostuin
Hyvä ystävä suositteli eikä lukio napannut
Hyvä palkka ja helppoo saada duunii sit ku valmistuu koulusta
Koska en tiennyt minne muualle mennä
Mukavaa työtä ja vaihtelevat työtehtävät
Useimmiten saa tehdä siistiä ja tarkkaa työtä
Mitä huonoja puolia ilmanvaihtoalassa on?
Välillä pitää olla hyvin tarkkaa, ei välttämättä kaikille sovi, paljon tapaturmia
Kuva: ”Varo vaaraa”- työtapaturman ennaltaehkäisykampanja (1948). Tekniikan museo, A ABB Strömberg –kokoelma
Kuva: Suojalasinäyttely (1955). West / Tekniikan museo, A ABB Strömberg –kokoelma
—
Entä kone- ja tuotantotekniikka, miten päädyit opiskelemaan sitä ja mikä motivoi alalle?
Halusin vaihtaa alaa, tehdä ihan jotain muuta ja päädyin ammattiopistoon
Sattumalta päädyin alalle, mutta tekniikka on kiinnostanut aina; loppujen lopuksi ala innostaa päivittäin
Töitä on melko varmasti, mutta kiinnostus tekniikkaan oli silti tärkein tekijä
Ala sekä opinnot on sopivan helppoa ja vaikeaa, alalla on haasteita joten mielenkiinto pysyy yllä
Paljon on kiinni omasta motivaatiosta ja siitä, mihin haluaa hakeutua; työtehtäviä riittää liukuhihnatyöstä yksittäiskappaleita valmistavan korjauskoneistajan pestiin
Myös palkkaan voi itse vaikuttaa taitojaan kehittämällä ja esim. vuorotöihin hakeutumalla
Halusin työskennellä käsilläni, näkee työnsä jäljet ja voi käsin koskea aikaansaannosta; ei katoa Windowsin sinisen ruudun tullessa, koneistajan ammatti mahdollistaa konkreettisen asioiden tekemisen
Se onnistumisen riemu!
Kypsyin vanhaan työpaikkaan; haku ammattiopistoon tekniikan alalle oli hyppy tuntemattomaan ja humanistille myös näkökulman muutos
Aiemmin opiskelin ammattikorkeakoulussa, mutta perustutkinto antaa hyvän pohjan alalle; ehkä myöhemmin uudestaan ammattikorkeaan
Käytännönläheisistä taidoista on muutenkin hyötyä elämässä; on hyvä osata fiksailla vaikka autoaan tarvittaessa
Kuvat: Moottoria asentavan työntekijän kädet (1953) ja muuntajan sähköhitsausta (1944). Tekniikan museo, A ABB Strömberg –kokoelma
—
Mitä huonoja puolia kone- ja tuotantotekniikan alalla on? Olisiko joku muu ala ollut mieleisempi?
Työllistymiseen liittyy myös haasteita; osa työpaikoista siirtyy halpatuotannon maihin, osa työpaikoista on vuokrafirmojen kautta ja/tai hankalasti kuljettavissa ilman omaa autoa, työpaikat keskittyvät pääkaupunkiseudulle
Pitää ehkä olla valmis muuttamaan alan perässä – vielä se ei mietitytä, mutta ehkä opintojen loppupuolella kyllä
Harkitsin myös sähkö- ja metallialaa, mutta loppujen lopuksi tämä tuntuu omimmalta
Työergonomiasta täytyy muistaa huolehtia itse: työasento ja tauot, muuten rikkoo selkänsä
Naispuolisena opiskelijana työharjoittelu- ja ehkä työpaikankin saaminen on haastavampaa ja esim. pienessä konepajassa ei välttämättä ole pukutiloja kuin miehille
Tieto lisää tuskaa; tällä alalla ei ole koskaan valmis, vaan oppiminen vasta alkaa töihin mennessä
—
Entäs sitten varsinaiset opinnot? Miten tulevat ilmanvaihtoasentajat ovat viihtyneet opinnoissa tähän asti ja ovatko ne vastanneet odotuksia? Mikä opiskelussa on parasta ja mikä haastavinta?
On ollut sellaista kun ajattelinkin, parasta kun pääsin ekaan vaihtoehtoon
Ei ole vastannut ihan odotuksia, vaan on ollut haastavampaa
Yllätyksenä on ollut todella helpot yto-aineet (yto=yhteiset tutkinnon osat, mm. viestintä, matematiikka ja työelämätaidot)
On ollut enemmän teoriaopintoja mitä ajattelin; käymme jo kolmannen vuoden teoriaopintoja läpi koska koronan vuoksi käytännön opetusta on voitu järjestää vähemmän
Etäopiskelu oli sellaista johon en ollut varautunut, liikaa etäopiskeluu, moti lähtee
Parasta on kun pääsee oikeasti asentamaan; syksyllä tehtiin peltitöitä koululla ja asennushommia raksal
Välillä tylsiä päiviä, parasta lähipäivät koululla ja raksalla
Vaikeinta on levityksen opiskelu
On ollut kivempaa mitä odotin, kiva porukka, parasta kauppareissut ja ES-hakureissut
—
Miten kone- ja tuotantotekniikan opiskelijoiden opinnot ovat sujuneet? Mitä ajatuksia opiskelusta herää?
Oman kädenjäljen näkeminen on parasta, onneksi ollaan saatu olla lähiopetuksessa
Koulussa on hiukan vanhentunutta teknologiaa; vasta työharjottelussa oppii käyttämään uudempia laitteita, mutta vanhempi manuaaliteknologia kuuluu opintojen perusteisiin ja pitää käydä läpi
Toivon oppisopimuspaikkaa ensi vuodelle, niitä on ollut koronan vuoksi nyt aika vähän tarjolla
Työkalujen etsimiseen menee järkyttävästi aikaa, niitä unohdetaan palauttaa paikoilleen, pihdit pöllitään aina!
Opettajat eivät ehdi auttaa tarpeeksi, aikaa menee avun odotteluun kun ei kalliita laitteita voi käyttää omin päin, jos ei ole varma mitä tekee
Opettajia on vähän ja opiskelijoita tulee sekä menee pitkin lukuvuotta, osa vaihtaa linjaa, ei aina pysytä kärryillä missä vaiheessa kunkin opinnot, kun yhdellä opettajalla on niin paljon opiskelijoita
Toisaalta autetaan toinen toisiamme ja muita neuvomalla oppii myös itse, on kiva että olemme eri ikäisiä ja eri taustoista
Työkaluja on paljon, niiden oppimisessa menee aikaa ja työkaluilla on eri nimet joka paikassa; mauseri vai työntömitta?
Matematiikka on sujunut yllättävän hyvin, jos se sujui peruskoulussa niin kyllä täälläkin pärjää
Enemmän käytännön opetusta ja aikaa siihen keskittymiseen pitäisi olla, varsinkin etäopetus on syönyt tätä pois; ainoastaan teoriaa voi opiskella etänä
Kuvat: Konepajakoulun oppilaita (1946, 1949). Kultala / Tekniikan museo, A ABB Strömberg –kokoelma
—
Kysyin kone- ja tuotantotekniikan opiskelijoilta myös tulevaisuuden näkymistä. Miten oman alan työelämä tulee muuttumaan seuraavan 10-20 vuoden aikana ja mitä ajatuksia se herättää?
Työpaikoista osa on jo nyt siirtynyt ulkomaille, mutta suomalaisella laadulla sekä erikoistumisella pystytään kilpailemaan
Tietokoneavusteiset laitteet lisääntyvät, vaikka manuaalityötäkin on esim. korjauspuolella
Tietoteknisten taitojen tärkeys joka tapauksessa korostuu, pitää olla valmis opettelemaan uusia taitoja kuten 3D-mallinnusta
Myös asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaidot ovat yhä tärkeämpiä, niin työpaikan sisällä kuin asiakkaidenkin suuntaan
—
Opiskelijat kertoivat ilahduttavan avoimesti ajatuksistaan, tyytyväisyydestään ja turhautumisistaan. Museona me opimme valtavasti uutta tekniikan alan opiskelun arjesta ylipäänsä: miten lukuvuosi rakentuu, millaista teoriaopintoja vaaditaan jne. Koska työpajat järjestettiin koronatilanteen vuoksi etänä, emme valitettavasti päässeet paikan päälle luokkahuoneisiin ja opetustiloihin tutkimaan, miltä se kyseinen mauseri tai CNC-sorvi nyt näyttikään. Samoin emme pystyneet kutsumaan opiskelijoita museolle tutkimaan meidän kokoelmalaitteitamme. Yllättävän hyvin kuitenkin pääsimme jutun juurelle myös Zoomin ja Teamsin välityksellä – osa ryhmistä osallistui sitä paitsi työpajoihin koululta käsin, joten pystyin kurkkimaan opiskelijoiden olan yli ja sainkin hiukan etäopastusta tiloihin sekä työkaluihin. Kiitos siitä kaikille aktiivisille opiskelijoille sekä opettajille, jotka mahdollistivat osallistumisen ja toivat keskusteluun myös lisäperspektiiviä opetuksen näkökulmasta!
Ensi kerralla blogissa kerron siitä, millaisia omaan alaan liittyviä yleisötapahtumia opiskelijat lähtivät ideoimaan Tekniikan museolle. Palataan pian!
—
Reetta Nykänen
Vuorovaikutussuunnittelija, Koesorvaamo-hanke
