Tekniikan museo sijaitsee historiallisesti merkittävässä miljöössä. Hyvin vähän jäänteitä ensimmäisestä Helsingistä on silmämääräisesti havaittavissa, mutta jos suljet hetkeksi silmäsi, voit ehkä kuvitella, millaista elämä museosaarella ja Vanhankaupunginkosken partaalla oli vajaat 500 vuotta sitten.
Hyvää Helsinki-päivää Helsingin syntysijoilta!
Tekniikan museo sijaitsee historiallisesti merkittävässä miljöössä. Hyvin vähän jäänteitä ensimmäisestä Helsingistä on silmämääräisesti havaittavissa, mutta jos suljet hetkeksi silmäsi, voit ehkä kuvitella, millaista elämä museosaarella ja Vanhankaupunginkosken partaalla oli vajaat 500 vuotta sitten.
Saarella harjoitteli sotilaita; kuninkaan kirjuri käytteli sulkakynäänsä kammiossaan; keittorakennuksessa kokattiin ruokaa saaren väelle; laivanveistämöllä oli puupaatti tekeillä; kauppasatamaan soudettiin tavaraa kauppalaivoista; kalaa ja turkiksia kuskattiin Vantaanjokea alas; kotieläimet laidunsivat joen törmällä ja matkustavaiset kulkivat hevoskärryissä pohjoiseen kohti Hämeenlinnaa – tai itä-länsi -suunnassa Porvoosta päin kohti Turkua. Taustalla jauhoi mylly ja kohisi koski.
Vajaat 500 vuotta sitten Tekniikan museon paikalla sijaitsi Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan rakennuttama kuninkaankartano. Kuninkaankartano oli säilyneiden tietojen mukaan kaksikerroksinen rakennus, jonka alempi kerros oli muurattua kiveä ja ylempi hirttä. Ikkunat olivat pieniruutuista lasia, joka tuon ajan Suomessa oli hyvin arvokasta ja harvinaista. Kartanossa oli edustuskäyttöön tarkoitettu linnantupa, asukkaiden käyttöön tarkoitettu väentupa, virkamiesten työtiloja sekä makuutiloja.
Kuninkaankartanon toimi maatalouden mallitilana sekä eteläisen Suomen hallinnon ja talouden keskuksena. Kartanolla asui mm. sotilaita ja virkamiehiä (kuten kartanon vouti ja kuninkaan kirjuri), puuseppä, ratsumestari, lasimestari, laivureita. kalastajia, keittäjiä ja piikoja.
Varsinaisen kartanon päärakennuksen lisäksi nykyiselle museosaarelle oli sijoitettu mm. keittorakennus,saunoja, aitta, talli, kolme navettaa, sikala, karjasuoja ja väentupia. Saarella asui noin 200 ihmistä ja näiden lisäksi lehmiä, hevosia, sikoja ja muita kotieläimiä. Tunnelma oli siis parhaimmillaan vähintäänkin tiivis!
Kuninkaankartano todennäköisesti poltettiin sodan melskeissä vuonna 1571 ja siitä ei ole enää saarella olemassa jäänteitä – viimeisetkin katosivat 1900-luvun alussa nykyään museoidun Pikasuodatinhallin rakennustöiden yhteydessä. 1500-luvulta on kuitenkin säilynyt kirjallista materiaalia, joka todistaa kartanon elämästä: luetteloita rakennuksista ja esineistä, karttoja, kirjeitä sekä tuloista ja menoista todistavia tilikirjoja.
Vuonna 1550 Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa perusti Vantaanjoen suvantoon paitsi äsken mainitun kuninkaankartanon, myös uuden kauppakaupungin – Helsingin.
Kustaa Vaasa koki isoihin kaupunkeihin keskittyneen Itämerenkaupan tuoman vaurauden menevän ohi Ruotsi-Suomen rahakirstujen – esimerkiksi saksalaishallinnassa olleeseen Tallinnaan, joka 1550-luvulla oli jo suuri kauppakaupunki. Kaupunginperustamismanööverillään hän toivoi osan Itämeren kaupankäynnistä siirtyvän Tallinnasta Helsinkiin.
Ensimmäinen Helsinki sijaitsi Tekniikan museolta katsoen kosken länsirannalla korkean Kellomäen rinteellä. Kuningas ajatteli Vantaanjoen suiston olevan hyvä paikka kaupungille, koska liikenneyhteydet olivat oivalliset. Kauppatavara kulkisi mukavasti jokea myöten molempiin suuntiin ja kaupunki sijaitsisi kätevästi kahden vanhan valtatien (nyk. Hämeentie ja Viikin- Koskelan- Hakamäentie) risteyskohdassa. Kuninkaan mahtikäskyllä uutta kaupunkia marssitettiin asuttamaan Rauman, Ulvilan, Tammisaaren ja Porvoon kaupunkien kauppiaat ja käsityöläiset, joiden tuotteita kauppalaivat alkoivat kuljettaa maailman merille.
Uusi kauppakaupunki ei kuitenkaan menestynyt: osoittautui, että satama (joka sijaitsi jotakuinkin Vanhankaupunginpuron uoman kohdalla nykyisen Villa Arabeskin luona) oli liian matala yhä isommaksi ja isommaksi kasvaville kauppalaivoille. Kaupunkiin pakkosiirretyt kauppiaat ja käsityöläiset eivät hekään viihtyneet, vaan palasivat pikkuhiljaa salaa kotiseuduilleen. Tallinnan siirtyminen Ruotsin hallintaan 1561 katkaisi kamelin selän: kilpailevaa kauppakaupunkia ei tarvittukaan! Kaiken tämän ohella myös tulipalot ja sota koettelivat nuorta kaupunkia.
1640 Helsingin kaupunki siirrettiinkiin nykyisen Kruunuhaan ja Senaatintorin tienoille. Avomeri oli tuolla lähempänä ja laivojen helpompi kulkea. Asukkaat veivät tavaransa ja talonsa hirsiä myöten mukanaan ja Vanha Helsinki jäi kirkkoa, myllyä ja muutamia muita toimijoita lukuunottamatta tyhjilleen.
Vaikka kaupunki asukkaineen siirtyi, Vanhankaupunginlahden ympäristö ei kuitenkaan kuollut: muun muassa majatalo ja krouvit jatkoivat toimintaansa kulkuyhteyksien leikkauspisteessä. Näiden ohella Vanhankaupunginlahden alueelle kehittyi seuraavina vuosisatoina monenlaista teollista toimintaa: krouvien tarpeisiin alueella harjoitettiin mm. viinanpoltto-, mallastamo- ja panimotoimintaa ja lahden rannoilta löytyi niin värjäämö kuin pesulakin. Pornaistenniemen puolella toimi jo 1500-luvulla laivanveistämö ja hieman myöhemmin myös vesisaha, jota varten joessa uitettiin tukkeja.
Vanhankaupunginlahden länsirannalla seisova, nykyisin Metropolia ammattikorkeakoulun rakennukseen kuuluva piippu muistuttaa 1700-luvulta periytyvästä verkatehtaasta. Rakennuksessa on eri aikoina toiminut mm. verkakutomo, värjäämö ja kehräämö ja teollisuuspytinki on antanut nimensä ympäröivälle Verkatehtaanpuistolle. Vielä Verkatehdasta tunnetumpi alueen teollinen toimija lienee Arabian tehdas, joka ruotsalainen Rörstrand rakennutti Verkatehtaanpuistosta kukonaskelen verran etelään Arabia-nimiselle tontille 1873. Tehdas tuotti talousfajanssia, saniteettitavaraa ja moniosaisia serviisejä. Rörstrand myi tehtaan suomalaisille 1916. 30-luvulla tehtyjen suurten laajennusten myötä Yli 1 500 työntekijän Arabia oli jonkin aikaa jopa Euroopan suurin posliinitehdas. Tehtaan tuotanto lopetettiin keväällä 2016.
Samoihin aikoihin Arabian tehtaan kanssa Vanhankaupunginkosken partaalla käynnisteltiin myös vedenpuhdistustoimintaa. Rakennukset, joissa Tekniikan museo nykyisin majailee, ovat kaikki Helsingin veden vedenpuhdistuslaitoksen rakennuksia 1900-luvun taitteesta: juomavedenpuhdistus alkoi Vanhastakaupungista vuonna 1877. Tuolloin kasvavan kaupungin kipeästi tarvitsemaan puhdasta juomavettä alettiin tuottaa ohjaamalla Vantaanjoen vettä puhdistettavaksi kattamattomaan, pyöreään hiekkasuodatinaltaaseen, joka nykyisin toimii museon päänäyttelyhallina.
Laajeneva vesilaitos muokkasi Vanhankaupunginlahden maisemaa. Lähes kaikki alueella nykyisin näkyvät rakennukset liittyvät tavalla tai toisella sen toimintaan. Suodatinhallit hallitsevat Kuninkaankartanonsaarta, voimalarakennukset kosken länsirantaa. Alueelta löytyy niin vedenottamo, tasauskaivo, kuin kymmenisen vuotta sitten tulipalossa tuhoutuneen, puisen laboratoriorakennuksen tontti. Jopa nykyisen Hämeentien varrella sijaitsevia asuintaloja kunnostettiin ja rakennettiin aikanaan juuri vesilaitoksen työntekijöiden käyttöön. Taloissa ovat majailleet mm. vesilaitoksen koneenhoitajat ja ylikonemestari, laboratorion vahtimestari, kemisti ja kemistinapulainen.
Vanhankaupunginlahdella ja Kuninkaankartanonsaarella on taustallaan pitkä ja vaiheikas (teollisuus)historia. Teollistumisen myötä Vanhastakaupungista tuli yksi kaupungin laidoille kasvaneista teollisuuskeskuksista, mistä maisemassa on säilynyt paljon merkkejä nykypäivään saakka. Kaupunki kasvaa ja muuttuu, teollisuus siirtyy syrjemmälle, mutta moni tyhjilleen jäänyt teollisuusrakennus jatkaa elämäänsä kulttuurilaitoksena: niin myös vesilaitoksen vanhat rakennukset.
Marianna
