Vantaan rajalla, Vuosaaren ja Mellunmäen rajamaastossa sijatsee Mustavuoren linnoitus- ja luonnonsuojelualue. Tykkiteiden, lintuvesien ja rauhoitetun lehdon ohella alueella piilottelelee kiinnostava jäänne menneestä teollisuudesta: Nordsjön kalkkilouhos.
Tekniikan ja teollisuuden jälkiä on blogisarja, jossa Tekniikan museon väki tarkastelee menneen tekniikan ja teollisuuden jättämiä jälkiä erilaisissa ympäristöissä. Sarja päivittyy harvakseltaan; löydät kaikki julkaistut osat blogista tagilla Tekniikan ja teollisuuden jälkiä.
—
Vantaan rajalla, Vuosaaren ja Mellunmäen rajamaastossa sijatsee Mustavuoren linnoitus- ja luonnonsuojelualue. Tykkiteiden, lintuvesien ja rauhoitetun lehdon ohella alueella piilottelelee kiinnostava jäänne menneestä teollisuudesta: Nordsjön kalkkilouhos.
Veden täyttämä, joissain lähteissä myös Syvälammeksi kutsuttu avolouhos pilkottaa vesakon lävitse kohti Vuosaarenhuippua kulkevan ulkoilureitin varrella. Puikahtamalla reitiltä poikkeavalle pienemmälle polulle pääsee hetkeksi eläytymään vuosisatojen takaiseen teollisuuteen.
Lähempää katsottuna louhos on Helsingin teollisten jäänteiden mittakaavassa näyttävä: kaivanto on noin 60 metrin pituinen, vajaan 30 metrin levyinen ja vajaan 10 metrin syvyinen. Lounaisrannan korkeat kallioseinämät heijastelevat sammalen ja jäkälän sävyjä lammen tyyneen pintaan.
Kalkkilouhos on alkujaan perustettu jo 1700-luvulla. Avolouhoksesta louhittu kalkkikivi oli merkittävässä roolissa Suomenlinnan rakentamisessa käytetyn kalkkilaastin tuotannossa. Helsingissä kalkkikallioita löytyy eniten juuri Vuosaaresta, jossa kalkkikiveä on 1600-1800-luvuilla louhittu useassa paikassa. Hyvien merikuljetusyhteyksien ääressä sijainneet kalkkikalliot olivat tärkeitä ja suhteellisen helposti hyödynnettäviä materiaalinlähteitä. Mustavuoren-Porvarinlahden alueelta löytyykin suurimman, lammeksi muuttuneen avolouhoksen ohella myös useiden pienempien louhosten jäänteitä.
Mustavuoren kaivoksen tarina ei suinkaan pääty Suomenlinnan valmistumiseen. Kaivos avattiin uudelleen 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin Lohjan kalkkitehdas Oy louhi alueelta oranssinpunaista ja vaaleanharmaata marmoria mosaiikkikiveksi, rakennuslaatoiksi ja pöytälevyiksi. Tarkoitusta varten rakennetusta kaivoskuiluista kairattiin kiveä jopa 60 metrin syvyydestä. Alueella lojuu edelleen noin 90 cm:n läpimittaisia poransydämiä; marmorilieriöitä, joista sahattiin pöytälevyjä.
Mitä muita merkkejä kaivoksesta sitten on nähtävillä?
Avolouhoslammen vierellä nököttää kalterein suljettu kaivoskuilu ja sen takana kaivosnosturin alusta. Maastosta löytyy betoninen rakennuksen sokkeli, pienempää ja suurempaa metalliromua, nostoköysien jäänteitä ja erivärisiä hylkykivensiruja ja isompia paloja niin irrallaan kuin suureen kuonakasaan kerättynä.
Runsaskalkkinen, ravinteikas ympäristö puolestaan näkyy kasvukaudella paikan kasvilajistossa: lehtomaisessa kaivoslaaksossa kukoistavat niin erilaiset tähtimöt, talvikit, mesimarjat, mäkitervakot kuin keto-ja hietaorvokit. Luonto valtaa omaansa takaisin.
Marianna
Lisätietoa kaivoksesta löytyy esimerkiksi Geologian tutkimuskeskuksen julkaisusta ja Suomen luonnossa julkaistusta alueen kehittämisraportista.
