Tämänkertaisen Teollinen kulttuuriperintö teoiksi! -jatkohankkeen tavoitteena on syventää osaamista yhteisöllisistä kokoelmaprosesseista ja fasilitointimenetelmistä niin kokoelmatyön kuin yleisötyön näkökulmasta.
Tämän Museoviraston avustuksella tehtävän osaamisen kehittämisen matkan piti tapahtua vuonna 2020 (korona! vai tartteeko sitä edes sanoa enää) ja reissun oli määrä olla suora jatkohanke museon kahdesta tiimistä kootun nelikon edellisen vuoden Derbyn ja Lontoon matkaan. Tämänkertaisen Teollinen kulttuuriperintö teoiksi! -jatkohankkeen tavoitteena on syventää osaamista yhteisöllisistä kokoelmaprosesseista ja fasilitointimenetelmistä niin kokoelmatyön kuin yleisötyön näkökulmasta. Matkan tavoitteena oli myös vahvistaa Tekniikan museon kansainvälisiä verkostoja ja pohjoismaista yhteistyötä.
Reissun kohteeksi valikoitui Uumajan ja Luulajan maakuntamuseot. Ei siis vaikkapa Tukholmassa sijaitseva Tekniska museet. Jo edellisellä reissulla sitä havahtui ns keskuksen ja periferian (ainakin sieltä keskuksesta katsottuna) väliseen jännittyneeseen suhteeseen. Tekniikan museokin on Suomessa jonkinlaisessa keskuksessa niin maantieteellisesti kuin valtakunnallisena yleisen tekniikan alan vastuumuseona. Miltä maailma ja museotyö näyttää, kun sitä tarkastellaan vahvasti alueellisena toimintana ja millainen toimija museo on omalla alueellaan?
Reissussa opittua
Mutta mitä me sitten koettiin? Minun lisäkseni mukana oli kolme muuta työkaveria Tekniikan museosta ja pyysinkin heiltä kappaleen verran tekstiä siitä mikä jäi mieleen. Mutta aloitanpa itse.
Yhteisömanageri Riina Linna
Itseä eniten on jäänyt askarruttamaan keskustelu keskuksen ja marginaalin suhteesta. Asia on ollut paljon mielessä myös matkan jälkeen, ehkä siksikin, että oma toimenkuvani on muuttunu näyttelytuottajasta yhteisömanageriksi ja on tullut paljon mietittyä arvolatauksia ja hierarkioita. Varsinkin Norrbottenin museossa puhuttiin lähes maansisäisestä kolonialismista, jossa keskus määrää ja määrittää seutuja, josta se tietää vähän tai jopa väärin. Kun meille esiteltiin kiinnostavaa museon arkeologien tutkimusta uusista asutuslöydöistä, joiden ajoitus muuttaa käsitystä koko pohjoisen Ruotsin asuttamisesta, välittyi itselle kuva suuresta ylpeydestä. Video löydöstä ja tutkimuskesta https://www.youtube.com/watch?v=kuS6aK_-Ux0&list=PL28Bl0zMY8F3L0DtGsMYgp0XLszMvevhl&index=2
Museomestari Antti Salminen
”Minulle hyödyllisintä ja opettavaisinta Uumajan ja Luulajan matkassa oli nähdä muita museoita paikallisen henkilökunnan opastamana ja omien kollegoiden kanssa analysoida kokemuksia niissä. On aina hyvä, kun voi pohtia mikä toisilla on tehty hyvin ja mikä huonosti. Miettiä asioita, joita kannattaa matkia ja asioita mitä ei ainakaan kannata tehdä itse samalla tavalla. Mitään yksittäistä asiaa en siltikään osaa nostaa muiden yläpuolelle. Kaikki kohteet, joissa käytiin tarjosi jotain ajattelemista omaan työhön. Tai ehkä mieleen jäi erään museon varastossa sattunut onnettomuus, jossa kaasusammutusjärjestelmän poistoluukut eivät olleet toimineet oikein ja paine oli kaatanut kokonaisen seinän museoesineiden päälle. Ainakin muistan varmistaa luukkujen toiminnan, jos koskaan meille tulee vastaava sammutusjärjestelmä. ”
Tutkija Laura Salervo
”Vastaan museossamme nykydokumentoinneista, ja minulle antoisinta Ruotsin matkalla oli päästä tutustumaan ruotsalaisten kollegoiden nykydokumentointihankkeisiin, ja siihen miten nykydokumentointi oli organisoitu heidän museoissaan, minkälaiset resurssit sitä varten oli järjestetty ja minkälainen toimintamalli heillä oli käytössä. Erityisesti Norrbottenin museon uudistettu nykydokumentointikonsepti ja uusi käytäntö olivat kiinnostavia.”
Palvelupäällikkö Tiina Jantunen
”Reissussa hyödyllisintä oli mahdollisuus käydä vapaamuotoista keskustelua kollegoiden kanssa yleisön osallistumista mahdollistavista työtavoista, menetelmistä ja tiloista. Kehittää ammattiosaamista yleisöä osallistavista työmenetelmistä. Nähdä ja kokea, että miten museotilojen suunnittelulla voidaan vaikuttaa osallistumisen edistämiseen (erityisesti vapaamuotoiset ryhmätyötilat ja välineet Västernbottens museossa). Kivointa oli luoda uusia verkostoja pohjoismaisiin kollegoihin ja tutustua heihin työn merkeissä sekä mahdollisuus vaihtaa ajatuksia työkaverien kanssa. Uumaja ja Luulaja olivat kaupunkeina todella positiivisia yllätyksiä ja oli antoisaa päästä koronan jälkeen taas matkustamaan. Erityiskiitokset hienosti hoidetuista matkajärjestelyistä Riina Linnalle, jonka panostus mahdollisti keskittymisen museoihin matkajärjestelyjen sijasta.”
Tällaiset osaamisen kehittämisen matkat ovat kyllä hyvin antoisia, erityisesti isommalla porukalla tehtynä, jolloin jo matkan aikainen keskustelu ja pohdiskelu vaikka lounailla ja iltaruoalla syventää yhdessä nähtyä ja koettua. Mutta aiemmista matkoista on tarttunut mukaan myös syvempää ja hitaammin pintaan tulevaa omaa ammattitaitoa muovaavaa ajattelua ja reflektointia. Saapa nähdä mitkä asiat tästä reissusta tulevat mieleen, kun tätä pohtii kahden, kolmen vuoden kuluttua. Ne eivät välttämättä ole niitä mistä nyt kirjoitimme.
T. Riina, Antti, Tiina ja Laura
