Mediataitoviikolla pilotoitiin Tekniikan museossa Mediatarinat jakoon -hankkeessa kehittettävää työpajaa. Työpajan kantavina teemoina ovat nuorten mediakulttuuri, nykydokumentointi ja viestinnän nopea muutos. Pajassa nuoret saavat tehtäväkseen tehdä Q&A -formaatilla videon, jossa pohtivat oman arkensa viestintää. Nuoret kysyvät ja nuoret vastaavat. Pajan lopuksi kaikki videot katsotaan ja kerrataan videoiden ja kuvan jakamiseen liittyviä hyviä tapoja ja käytäntöjä sekä keskustellaan videoiden sisällöistä.
Pilotteja pidettiin yhteensä kolme kappaletta. Näiden perusteella voidaan jo jonkin verran hahmotella nuorten mediakulttuurin trendejä.
Nuorten mediakulttuuria leimaa ensisijaisesti verkottuneisuus. Viestintä tapahtuu pääasiassa netissä erilaisten viestintäsovellusten avulla. Tällä hetkellä pinnalla ovat Snapchat ja Whatsapp. Yleensä eri sovelluksilla viestitään samojen ihmisten kanssa, mutta viestinnän tapa ja sisältö ovat erilaisia. Eri sovelluksissa jaetaankin erilaisia juttuja – foorumi valitaan jaettavan sisällön mukaan. Arjen viestintä tapahtuu pääasiassa kirjoittamalla ja soittamalla, mutta videoiden ottaminen on myös yleistä. Pilottien yhteydessä toteutetun kyselyn perusteella esimerkiksi 7.-luokkalaisista 80% ottaa puhelimella videoita ja jakaa niitä sosiaalisessa mediassa. Suurin osa videoista (70%) jaetaan Snapchatissa.
Nuorten käyttäytymisestä tuli vahvasti ilmi, että sosiaalinen media on nuorten omaa tilaa, jota haluavat kontrolloida. Kaikkea ei suinkaan jaeta julkisesti ja jaettavalle sisällölle on selkeät laatuvaatimukset – niin sisällön kuin teknisen laadun suhteen. Kun nuorilta kysyttiin, oletko tarkka siitä sisällöstä, mitä sinusta jaetaan, yli 80% vastasi kyllä. Sisältöä, joka ei vastaa tai tue nuoren omaa identiteettiä, ei jaeta sosiaalisessa mediassa henkilökohtaisilla tileillä. Toisaalta nuoret eivät vastusta sisällön jakamista muilla kanavilla, kunhan eivät ole jakamistilanteessa läsnä eikä sisältö näy heidän käyttäjätileillään.
Nuorten mediakulttuuriin liittyykin vahvasti julkisuuden käsite. Piloteissa kävi ilmi, että nuoret eivät välttämättä mieti mediakäyttäytymistään yksityisyyden käsittään kautta vaan peilaavat sitä nimenomaan julkisuuteen. Videomateriaalissa kysymykset yksityisyydestä sivuuettiin yksisanaisilla vastauksilla, mutta julkisuuteen liittyvissä kysymyksissä käsiteltiin rajatun näkyvyyden teemoja ja jopa kiusaamista. Omaa sisältöä jaetaan pääasiassa kavereille ja rajaus saattaa olla hyvinkin tiukka tilanteen mukaan.
Nuoret ovat kiistatta sosiaalisen median asiantuntijoita käyttäjänäkökulmasta, mutta tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Nuorten mediakulttuuri ei ole homogeenista ja osa vierastaa sosiaalisen median käyttöä tai käyttävät sovelluksia, joissa esiinnytään käyttäjänimellä. Hajontaa oli myös esiintymisessä videolla. Kun nuorilta kysyttiin, esiintyvätkö videolla mieluiten omalla nimellään, 64 % vastasi kyllä. Kun nuorilta kysyttiin, esiintyvätkö videolla mieluiten roolihahmolla, 58% vastasi kyllä. Tämä osoittaa, että suhtautumisessa on hajontaa ja se saattaa olla myös tilannekohtaista. Nuorten mediakulttuuri on tässä vaiheessa jo eriytynyttä ja käyttäjätottumuksia ohjaa osin kavereiden tapa käyttää viestimiä. Tämä tuli ilmi myös videoissa. Niitä sovelluksia käytetään, missä ne kaveritkin on ja uusia sovelluksia otetaan käyttöön, jos se niistä saadaan selkeää hyötyä verrattuna edelliseen. Palvelusuunnittelun kannalta heterogeeninen mediakulttuuri luo haasteita, mutta nykydokumentoinnin näkökulmasta mielenkiintoisia avauksia.
Outi
Mediatarinat jakoon on Tekniikan museon kehittämishanke. Hanketta rahoitaa Opetus- ja kulttuuriministeriö ja asiantuntijaryhmässä ovat mukana Kehittämiskeskus Opinkirjo, Mediakasvastusseura ry ja Suomen museoliitto.
