Näyttelystä podcastiksi – energiamurros, vihreä siirtymä ja avaruusteknologia Tekniikan maassa 

Tekniikan museon Tekniikan maa -näyttely on jo vuodesta 2017 lähtien kertonut teknologian, teollisuuden ja alan innovaatioiden roolista 100-vuotiaan Suomen rakentajina. Osana näyttelyn konseptia on sen uudistuminen, jossa vuoteen 2026 asti esillä oleva näyttely elää mukana ajassa. Nyt näyttely kehittyy taas eteenpäin Tekniikan maa -podcastin muodossa.

Podcast ja sen keskustelut osoittavat, että näyttelyn teemat eivät ole menettäneet ajankohtaisuuttaan. Ensimmäisen kauden viidessä jaksossa keskustelemme asiantuntijavieraiden kanssa energiamurroksesta ja sen raaka-aineperustasta, suomalaisesta avaruusteknologian tutkimuksesta ja roolista avaruudessa, biojätteiden merkityksestä aikamme isojen ympäristökriisien ratkaisussa ja tekniikan historian sekä sen tutkimisen merkityksestä nykyajan ymmärtämisessä. Nämä ovat myös näyttelyn keskeisiä teemoja.

Asiantuntijavieraiden kanssa podcastissa keskustelee Tekniikan museon yhteisömanageri Riina Linna. Hän kuvaa podcastin valikoitumista näyttelyn seuraavaksi tasoksi innolla: ”Tekniikasta puhutaan liian vähän! Paikkaamme tätä puutetta keskustelemalla sen kehityksestä ja meistä suomalaisista ajankohtaisella otteella sekä tulevaisuuteen katsoen – mutta samalla puhuen asioista, jotka ovat olleet tärkeitä meille jo yli 100 vuoden ajan. Toisin kuin videot, podcastit sopivat mainiosti arkemme siirtymiin ja arjen askareiden taustalle. Tässä lienee yksi syy miksi podcastit ovat tulleet osaksi arkeamme, ja toivomme suuren yleisön ottavan tekniikkakeskustelumme omaan arkeensa. Podcast on myös museolle mahdollisuus tehdä museon sisällöistä saavutettavampia. Vaikka museo ja sen näyttelyt sijaitsevat Helsingin Vanhassakaupungissa, sen teemoista pääsee osalliseksi podcastin välityksellä mistä päin maailmaa tahansa.”

Asiantuntijakeskusteluista muovataan vuoden 2023 aikana kuunneltava taso osaksi myös fyysistä Tekniikan maa -näyttelyä. Tekniikan maa -podcast julkaistaan viikon välein perjantaisin museon verkkosivuilla sekä yleisimmillä podcast-alustoilla 17.2. alkaen. Yleisölle avoin julkaisutilaisuus järjestetään Tekniikan museolla 16.2. klo 17.30. Lisätietoa saat tapahtuman sivulta.


Tekniikan maa -podcast:

17.2. Sähköistyvä Suomi

Vieraana Timo Kekkonen, toimitusjohtaja Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry 

24.2. Sähköistyvän maailman raaka-aineriippuvuus

Vieraana Saku Vuori, tiede- ja innovaatiojohtaja, Geologian tutkimuskeskus GTK 

3.3. Suomalainen avaruusteknologiaa

Vieraana Jaan Praks, apulaisprofessori, Aalto-yliopiston elektroniikan ja nanoteknolgian laitos 

10.3. Biojätteiden kierrätys on fiksuinta mitä voit jätteilläsi tehdä

Vieraana Christoph Gareis, Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksen biokierrätysvastaava, Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY

17.3. Sähköautot hypekäyrällä 

Vieraana Vesa Linja-aho, sähköalan konsultti


Lisätiedot:

Yhteisömanageri Riina Linna

riina.linna@tekniikanmuseo.fi

+358 40 586 6796