Tekniikan museo avautuu yleisölle torstaina 20.5.2021. Aukioloajat ovat torstaisin klo 11-19 ja perjantaista sunnuntaihin klo 11-17. Tilamme ovat avarat ja huolehdimme käyntisi koronaturvallisuudesta, huolehdithan sinäkin! Ajan tasalla olevat turvallisuusohjeet kannattaa tarkistaa aina ennen saapumista esimerkiksi verkkosivuiltamme.
Postauksen kuvat: Tekniikan museo
Iloinen tervehdys koko Tekniikan museon väeltä täältä Kuninkaankartanonsaaren toukokuisen vehreyden keskeltä! Pitkän odotuksen jälkeen alkaa näyttää siltä, että museon avaaminen on mahdollista ja ellei mitään yllättävää käännettä tapahdu, ovemme siispä avautuvat yleisölle tällä viikolla. Ilmassa on odotuksen ja kiireenkin tuntua, sillä museolla on suljettujen ovien takana ollut monenlaista projektia työn alla ja tieto ovien avautumisesta antaa vielä lisäboostia tohinaan.
Museolla on toki edelleen voimassa vahva etätyösuositus ja edelleen iso osa työarjesta kuluukin poissa museolta. Näin on varsinkin minulla, porukan turkulaisvahvistuksella Reetalla. Toistaiseksi olen pysytellyt tiiviisti täällä lounaisemmassa Suomessa omissa oloissani, joten kyselin hiukan kollegoilta, miltä heidän työarkensa on viime aikoina näyttänyt. Tykkään itse nähdä sekä kuulla erilaisten työpaikkojen ja -tehtävien behind the scenes -kuulumisia, joten ajattelin jakaa myös tätä meidän arkea teillekin. Tänään startanneen Museoviikon hengessä on myös kiva näyttää, mitä museoväen arkeen kuuluu. Katsotaanpa siis yhdessä!
Museomestari Antti Salminen on yhdessä muun kokoelmatiimin kanssa paiskinut tiiviisti fyysisiä hommia, joten viilentävä tauko lienee tarpeen:
”Kiinnioloaikana on minun hommani olleet paljon erilaista huoltoa ja tilojen uusimista – erityisesti purkamista, maalaamista ja rakentamista. On purettu vanhoja näyttelyrakenteita ja vanha lipunmyynnin tiski. Maalasin auditorion ja aulan vähän tuoreemman näköiseksi. Rakentelu on sijoittunut paljon varastoihin, joihin ollaan tehty uusi kuormalavahylly ja paljon myös pienempiä hyllyjä. Muutenkin yleistä järjestelyä on riittänyt.” -Antti
Myös palvelukoordinaattori Taina Linna on päässyt käärimään hihansa, sillä museokauppa palailee paikoilleen aulan remonttihommien jäljiltä. Museolle saapuessanne saatatte ihmetellä kotikutoisen näköistä lipunmyyntitiskiä – korona on vaikuttanut myös uuden tiskin kuljetukseen, joten mennään hetki väliaikaisratkaisulla.
Trafiikki-museoiden projektipäällikkö Tiina Jantunen sen sijaan on istunut paljon koneen äärellä ja miettinyt museopalveluiden kehittämistä. Työpöydällä on näyttänyt mm. tältä:
”Pohdimme museoissa usein kuinka varmistamme, että asiakkaille on tarjolla sellaisia museopalveluita, joista on hänelle hyötyä. Järjestin tästä teemasta huhtikuussa verkkoviestinnän etäkoulutuksen. Koulutuksen innoittamina koostimme blogiiin tekstejä äitienpäivään sopivista museopalveluista (kts. täältä ja täältä). Haluaisitko sinä hankkia Tekniikan museon museokauppatuotteita ja palveluita suoraan kotisohvalle? Ostoksille pääset täältä!” -Tiina
Museolehtori Marianna Karttunen on koko korona-ajan tehnyt pääosin etätöitä: mietittävänä on ollut muun muassa uusia palvelukonsepteja, erilaisia video- ja livelähetysmateriaaleja sekä monenlaisia museon viestintään liittyviä asioita.
”Tällä hetkellä työn alla on niin tulevan syksyn yleisötyöpajojen sisältöjä kuin useita blogikirjoituksia Tekniikan ja teollisuuden jälkiä -blogisarjaan. Lähitulevaisuuden Tekniikan jälkiä -blogaukset ovat muuten varsin Helsinki-keskeisiä – syy siihen selviää lomakauden käynnistyessä! Etätyöt sujuvat kevään lämmössä mukavasti myös mökiltä käsin. Kuvissa aamukahvi mökkikuistilla ennen työpäivän alkua, työpisteen virittäminen ja museolehtori työnsä ääressä!” -Marianna
Miltäs näyttää? Oletko itse ehtinyt nauttia aurinkoisista kevätpäivistä?
Täytyy todeta, että itse olen tänä keväänä sortunut jälleen kaikkiin etätyöntekijän perusvirheisiin: liian pitkiä pätkiä yhtäjaksoisesti koneella istuen, liian vähän venyttelytaukoja ja liikaa muka-niin-tärkeiden-uutisten selailua. Toisin sanoen kunnon fyysinen työ ja yhteiset ulkokahvittelut hyvässä seurassa tulisivat tarpeeseen! Sitä odotellessa omalla kotitoimistollani näyttää usein tältä:
Työhyvinvoinnista huolehtivat Turussa siis toistaiseksi edelleen lähinnä säädettävä työpöytä sekä ulkoilukaveri – molemmat kyllä ovat hyviä apuja. Oma työaikani on hurahtanut tiiviisti Koesorvaamo-hankkeen opiskelijatyöpajoja suunnitellessa ja toteuttaessa. Tein myös kutsun yleisölle avoimiin työpajoihin ja tällä viikolla tätä kutsua on mainostettava vinhasti, sillä toivon paljon osallistujia. Käypä lukemassa lisää täältä tai klikkaa suoraan itsesi mukaan täältä. Työpajat toteutetaan Zoomissa, ne ovat kaikille avoimia ja saatpa myös vapaalipun museoon kiitokseksi.
Maisema työhuoneeni ikkunassa on onneksi juuri nyt jo keväisempi, suorastaan kesäinen, sillä puut alkoivat vihertää parin sadepäivän jälkeen toden teolla. Niin Turussa kuin Helsingissäkin yksi odotetuimmista kevään merkeistä on kuitenkin hattaran vaaleanpunasina kukkivat kirsikkapuut, joten tämäkin postaus on hyvä lopettaa näihin tunnelmiin viime viikolta.
Mikä ihana kevät ja tuleva museokesä. Tervetuloa vierailemaan turvallisesti myös Tekniikan museolla!
Reetta Nykänen
Vuorovaikutussuunnittelija, Koesorvaamo-hanke