Avauksia Tekniikan museon yhteiskehittämiseen – Koesorvaamo-hankkeen työkirja on julkaistu verkossa

Museoviraston Ammatillisten museoiden innovatiiviset hankkeet -avustuksella toteutetun Koesorvaamo-hanke on nyt päättymässä. Aiemmat hanketta koskevat postaukset löydät aihetunnisteella #koesorvaamo.

Hei vielä kerran Koesorvaamon merkeissä!

Kuten olemme blogissa tuoneet esille jo aiemmin, Koesorvaamo-hankkeen tavoitteena on ollut saada uusia yleisöjä mukaan kehittämään Tekniikan museosta entistä moniäänisempää ja yleisölähtöisempää toimijaa. Maalis–syyskuussa 2021 toteutetun hankkeen pääpaino oli erilaisille yleisöille suunnatuissa työpajoissa. Pääsimme testaamaan etätyöpajatyöskentelyä tekniikan alan ammattiopiskelijoiden sekä Tekniikan museon kehittämisestä kiinnostuneiden henkilöiden kanssa.

Hankkeen toimintatavoista kertova työkirja Avauksia Tekniikan museon yhteiskehittämiseen – Koesorvaamo-hanke on nyt julkaistu verkossa. Käytännönläheinen opas on suunnattu kaikille yhteiskehittämisestä, vuorovaikutustyöstä sekä osallisuudesta kiinnostuneille lukijoille. Erityisesti julkaisu on laadittu kulttuuri- ja opetusalalla toimivia henkilöitä sekä organisaatioita ajatellen. 

Järjestimme myös hankkeen lopputapahtuman striimilähetyksenä Tekniikan museolta 9.9.2021. Jos et ehtinyt mukaan linjoille, voit katsoa tallenteen täältä! Iltapäivän aikana keskustelimme työpajojen toteutuksesta, museolla tehtävästä kumppanuustyöstä ja ylipäänsä museostamme. Millainen Tekniikan museo on nyt ja mihin olemme menossa? Olipa jännittävä ja mukava kokemus olla mukana tässäkin. Kiitos Solid Streamille lopputapahtuman teknisestä toteutuksesta – tässä vaiheessa kiitän myös graafikko Tuija Rannikkoa hankemateriaalien visuaalisesta toteutuksesta.

Koesorvaamo-hanke toteutettiin kokeilullisin mielin ja monien epävarmuuksien keskellä, mutta opimme paljon uutta museomme yleisöistä, tekniikan alojen opiskelusta sekä etätyöpajojen toteutuksesta. Saimme myös vahvistusta siitä, mihin suuntaan haluamme jatkossakin kehittää Tekniikan museon toimintaa. Koesorvaamo-hanke toimi lähtölaukauksena entistä monipuolisemmalle yhteistyölle niin uusien kuin vanhojenkin kumppaneidemme kanssa. Työ jatkukoon tästä eteenpäin entistä moniäänisempänä!

Reetta Nykänen

Vuorovaikutussuunnittelija, Koesorvaamo-hanke

P.S. Oma työni Tekniikan museolla päättyy Koesorvaamo-hankkeen myötä 15.9.2021. Kiitos kaikille blogin lukijoille, museon yhteistyökumppaneille ja hankkeen työpajoihin osallistuneille!