22.12. Kierrätyspaperi käyttöön – valmistetaan paperimassaa!

Paperin kierrätys käynnistyi Suomessa sota-ajan raaka-ainepulan vuoksi: kotitaloudet houkuteltiin keräämään paperia keräyskampanjoiden avulla. Tietystä kilomäärästä jätepaperia sai erilaisia esinepalkintoja (mm. karamellit, rannekellot, aterimet ja leikkikalut). Paperinkeräyslaatikot ilmestyivät pihoille 40 vuotta sitten: tuolloin paperin kerääminen kävi helpommaksi ja yleistyi. Nykyisin kaikesta Suomessa käytetystä paperista ja kartongista saadaan talteen ja uusiokäyttöön lähes 75%.

Valmista kierrätyspaperista paperimassaa! Valmista paperimassaa voi käyttää muovailuvahan tavoin. Valmiit muovailutyöt kuivatetaan ja ne voi halutessaan maalata vaikkapa peiteväreillä.

Tarvitset
Revittyjä paperinpalasia (munakennot, silputtu toimistopaperi, silkki- yms. paperit, sanomalehti – käytetty paperi vaikuttaa massan väriin!)
Vettä
Tapettiliisterijauhetta, loraus ruokaöljyä
Ison kattila
Puuhaarukan, vispilän tai vastaavan

paperimassa

Silppua paperi pieniksi paloiksi ja laita ne kattilaan. Lisää sen verran vettä, että silppu peittyy. Keitä seosta hiljaisella tulella n. puolisen tuntia. Lisää vettä ja hienonna puuhaarukalla kunnes paperi muuttuu mössöksi. Poista liika vesi siivilöimällä.

Lisää seokseen tilkka öljyä. Vaivaa seosta ja lisää tapettiliisterijauhetta kunnes seos muuttuu kiinteäksi ja pinta liisteristä liukkaaksi. Halutessaan massan voi myös värjätä esim. elintarvikevärillä.

Valmis paperimassa säilyy viileässä, ilmatiiviiseen astiaan pakattuna jopa kuukausia. Massan voi myös kuivata: pieninä palloina ilmavaan paikkaan kuivumaan jätetty massa säilyy ikuisesti ja sen saa uudelleen käyttöön veteen upottamalla.

Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.