Ranskalainen tasavirtamoottori
Tämän pienen 1800-luvun loppupuolen moottorin valmistaja on ranskalainen Fabius Henrion, Nancy. Ei ole tiedossa minkälaiset vaiheet edelsivät moottorin päätymistä Suomeen. Helsingin teknillisestä oppilaitoksesta se kuitenkin lahjoitettiin museon kokoelmiin sähköosaston täydennykseksi vuonna 1972.
Syynä lahjoitukseen lienee ollut rengasankkurikoneen ikä ja oman aikansa edustavuus. Koneen käyttöjännite, 110 volttia, oli tasavirran aikakaudella tavallisin. Edisonin edistämässä tasasähköjärjestelmässä laitokset tuottivat tasavirtaa samalla 110 voltin jännitteellä, joita tehdassalien valaisinlaitteet ja koneet hyödynsivät. Tasasähköjärjestelmällä oli kuitenkin puutteensa etenkin sähkönsiirrossa. Ratkaisun tarjonnut vaihtosähkön hyödyntäminen yleistyi sähköistymisen edetessä. Nikola Teslaan yhdistetyssä vaihtovirtajärjestelmässä muuntajat mahdollistivat korkeamman jännitteen, jota tarvittiin etenkin pitkillä siirtoväleillä, mutta ei loppukäytössä. Näin häviöt saatiin pienemmäksi.