Moottoripyörän tähtimoottori
Insinööri Ernst Pohjanpalo keksi tämän moottoripyörän viisisylinterisen tähtimoottorin 1920-luvulla. Moottori oli sijoitettu telineeseen moottoripyörän takavanteen sisään. Keksinnön ongelmaksi muodostui se, että pyörää oli vaikeaa kallistaa kaarteissa. Moottorin teho oli 12 hevosvoimaa.
Insinööri ja keksijä Ernst Pohjanpalo teki useita moottoreihin liittyviä keksintöjä elämänsä aikana. Hän kehitti moottoreita erityisesti veneisiin. Pohjanpalo perusti vuonna 1923 Moottoritehdas Ares Oy:n Sirpalesaareen Helsinkiin. Ares valmisti moottoreita veneisiin sekä myös jonkin verran moottoriveneitä. Tämän lisäksi Ares valmisti myös maamoottoreita sekä voimalaitosmoottoreita. Vuonna 1941 Pohjanpalo siirtyi Suomenlinnan konepajan päälliköksi ja myöhemmin hän työskenteli mm. rautatiehallituksen koneinsinöörinä, konepajojen tarkastajana, konepajojen toimistopäällikkönä sekä apulaisjohtajana. Vuonna 1948 Ares Oy:n Sirpalesaaren teollisuuslaitokset myytiin Helsingin kaupungille.