Tiedote 27.4.2010
Säteilyn lumo – Tekniikan museo täyttyy lumoavista taideteoksista!
Tekniikan museon uudessa erikoisnäyttelyssä nykytaideteokset ja dokumenttifilmit kertovat tarinan radioaktiivisen säteilyn satavuotisesta historiasta. Näyttelyn on tuottanut ranskalainen tiedekeskus Le Pavillon des Sciences ja sen tuovat Suomeen Tekniikan museo ja Säteilyturvakeskus STUK. Näyttely avataan yleisölle 28.4.2010 ja se on auki 9.1.2011 asti.
Radioaktiivisuuden havaitseminen 1800-luvun lopussa johti huumaan, jossa tieteen uskottiin lopulta paljastavan kaikki tuohon saakka ihmismielelle tuntemattoman. Nopeasti selvisi, ettei radiumista ja muista säteilevistä alkuaineista ollut ihmelääkkeeksi.
Näyttely kertoo röntgensäteiden löytymisestä alkaneen tarinan, jossa pääosaa näyttelevät säteilevät alkuaineet. Pian ilmiö sai nimen radioaktiivisuus. Näyttely kertoo tieteen kehittymisestä ja erilaisista tavoista soveltaa radioaktiivisuuden tuottamaa valtavaa energiamäärää. Samalla luotiin tapoja suojautua säteiltä. Säteilyn historia on myös säteilysuojelun historiaa.
Kiertonäyttely Ranskasta
Säteilyn lumo -näyttely koostuu kymmenestä nykytaideteoksesta ja niiden tematiikkaan liittyvistä runoista sekä dokumenttifilmeistä. Näyttelyn on tuottanut Ranskan Montbéliardissa sijaitseva tiedekeskus Le Pavillon des Sciences. Moni radioaktiivisuuteen liittyvä sovellus kehitettiin Ranskassa ja Ranska on laajasti hyödyntänyt ydinvoimaa energiantuotannossaan.
Suomessa säteilyyn liittyvää tutkimusta on tehty 1900-luvun ensimmäisestä vuosikymmenestä lähtien. Ensimmäinen röntgenlaite otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1897 Kirurgisessa sairaalassa. Varsinaista säteilylainsäädäntöä ryhdyttiin valmistelemaan 1940-luvun lopulla ja Säteilyfysiikan laitos, nykyinen Säteilyturvakeskus, perustettiin vuonna 1958.
Taidetta Tekniikan museossa
Taide on keino tuoda subjektiivisia käsityksiä ja kokemuksia kulttuurihistorialliseen näyttelyyn, jossa usein tavoitteena on kertoa ilmiöstä tieteellisen objektiivisesti. Säteilyn lumo -näyttelyssä rinnakkaista tarinaa kertovat objektiivisuutta ja tieteellisyyttä edustavat dokumenttifilmit ja taiteilijoiden subjektiiviset näkemykset säteilystä ja sen historiasta. Taiteen ja tieteen yhdistäminen mahdollistaa myös kävijän omien tulkintojen muodostumisen. Taide toimii tiedon välittäjänä ja tulkkina.
Taiteilijat Piet.sO (s. 1969) ja Peter Keene (s. 1953) ovat lähestyneet ristiriitaisia tunteita herättävää aihetta teoksissaan, joissa tieteen ja tekniikan prosessit ja esineet yhdistyvät taiteeksi. Piet.sO ja Peter Keene ovat nykytaiteilijoita, jotka ovat ensi kerran työskennelleet yhdessä vuonna 2001. Piet.sO on opiskellut matematiikkaa ja arkkitehtuuria Pariisissa. Vuodesta 1997 hän on työskennellyt päätoimisena taiteilijana ja tekee performansseja ja installaatioita, joiden teemana on usein metamorfoosi.
Peter Keene on opiskellut kemiaa ja hänen teoksilleen ominaista on sähkön ja sähkön varhaisten sovellusten hyödyntäminen. Englannissa syntynyt Peter Keene on asunut Pariisissa 1980-luvulta alkaen. Osassa näyttelyn teoksissa taitelijat ovat työskennelleet yhdessä, osassa erikseen. Piet.sO on kirjoittanut teoksiin liittyvät runot.
Lumoaako säteily sinut?
Marie Curie, Pierre Curie, Hiroshima, Tšernobyl – säteilyn historiaan liittyvät henkilöt ja paikat herättävät vahvoja mielikuvia. Silti säteily on aihe, josta on vaikea muodostaa henkilökohtaista mielipidettä, ja joka kuitenkin on erittäin ajankohtainen. Säteilyn lumo -näyttely ei pyri ottamaan kantaa säteilyn ja ydintekniikan puolesta tai vastaan, vaan käsittelee ilmiötä taiteen ja tieteen keinoin ja pyrkii antamaan kävijälle keinoja ymmärtää sitä.
Lisätietoja ja lehdistökuvia:
• Näyttelykoordinaattori Johanna Vähäpesola, puh. (09) 7288 4444, johanna.vahapesola[at]tekniikanmuseo.fi
Säteilyturvakeskus
Piet.sO. (vain ranskaksi)
Peter Keene (pääasiassa ranskaksi)