näyttelyt - perusnäyttelyt
Tekniikan museon perusnäyttelyt esittelevät monipuolisesti suomalaisen teollisuuden kehitystä ja tekniikan historiaa uudempaakaan tekniikkaa unohtamatta.
Näyttelyiden näkökulma on suomalainen. Haluamme kertoa suomalaiselle yhteiskunnalle tärkeistä tekniikan ja teollisen kehityksen vaiheista sekä suomalaisista menestystarinoista ja innovaatioista. Kansainvälisyys on kuitenkin ollut tärkeää suomalaisille. Suomalaiset ovat aina vieneet tuotteitaan ulkomaille ja toisaalta omaksuneet uudet tekniset innovaatiot nopeasti käyttöönsä ja kehittäneet niitä myös edelleen.
Perusnäyttelyt sijaitsevat kolmessa näyttelyhallissa, mutta vesilaitoksen toiminnasta kertova vedensuodatinhalli on avoinna kesäisin.
Lisää esillä olevista perusnäyttelyistä voit lukea kunkin näyttelyn alasivulta.